tiistai 12. maaliskuuta 2019

Hyvä aloitus viikkoon

Maanantaina oli Maijun treenit Ojangossa, päästiin paikkaamaan yhtä osallistujaa nyt täksi ja seuraavalle viikolle. Meille treenien teema oli irtoamista, mentiin mustalla merkitty rata. Sain kuitenkin vähän haastetta ohjaamiseen valssien kanssa. Tehtiin ennen omaa vuoroa vähän keskittymistreeniä hypyttämällä estettä. Lahku on jotenkin tällä hetkellä tosi häiriöherkkä ja se olikin mielellään aina pinkomassa Maijun luokse. Saatiin silti hyviä kokonaisuuksia tehtyä - ennenkaikkea hyvällä vauhdilla ja fiiliksellä. Oli tosi hyvät treenit!

Asia mikä tuon murkkuikäisen pojan kanssa monesti jää: superpalkka aina kun luopuu häiriöhetkestä.


Tiistaina käytiin treenaamassa hieman keinua, putkeen hakeutumista ja keppejä. Kentällä oli valmiiksi jo putket puomin alla, joten hyödynsin sen ja katsoin miten Lahku hakeutuu putkeen kun itse olen ohjaamassa kauempana. Hienostihan se meni. Keinua oltiin aiemmin paukuteltu jonkun verran ja vahvistettu puomille tulemista, tänään otettiin askel kohti puomin suorittamista. Siitä ei videota saatu, mutta hienosti Lahku on saanut itseluottamusta tekemiseen. Kepeissäkin saatiin asioita eteenpäin, koko ajan pystyy ottamaan enemmän ja enemmän verkkoja pois! Kohti verkottomia keppejä!

Lahku myös punnittu tänään ja painoa reilu 1-vuotiaalla noin 14.6kg. Pikkuinen kiituri!

Ei kommentteja:

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!