tiistai 3. heinäkuuta 2018

Yök, kesän eka hirvikärpänen

Viime viikolla mejäiltiin Ellin kanssa Vantaan pusikoissa. Meillä on ollut Rovan kanssa valehtelematta parin kuukauden tauko jäljestämisestä. Suunnittelin, että nyt voisi hyvin tehdä vain yhdellä kulmalla olevan jäljen, mutta pituutta saisi tulla sitäkin enemmän. Lahkulle tehtäisiin eka kunnollinen verijälki myös, mutta pituutta tulee vain kymmeniä metrejä. Torstaina rämmittiin selät hiessä neljälle koiralle jäljet, jotka perjantai-iltapäivänä jäljestettiin. Yöllä ja aamusta oli hieman sadellut, mutta kerennyt kuivahtaa hieman.

Rovalle on tullut talvitauon aikana vähän järkeä päähän ja nykyään se ei sinkoile pää viidentenä jalkana eteenpäin, vaan menee enemmän ajatuksen kanssa. Pikkupentuna se meni niin innoissaan, että järki ei pysynyt ihan koiran tahdissa ja yhtäkkiä oltiinkin jäljeltä pois. Tästä syystä myös kulmat on mennyt suoriksi, sillä Rova ei kerennyt merkkaamaan niitä. Ei aina, mutta välillä. Vähän ennen jäljelle lähtemistä mietin, että tuleeko tästäkin edelliskerran toisinto. Koira kuitenkin osaa asiansa ja nenän käyttäminen on ollut sille aina tosi luontainen juttu.


Alkumakuulle mentäessä koira reagoi hajuihin tosi vahvasti ja oli jo puskemassa liinassa vimmattua vauhtia eteenpäin. Kun päästiin alkumakuulle, Rovan kierrokset laskivat samantien. Tai no, koira rupesi töihin ja sellainen turhanpäivänen hössötys jäi sille polulle. Se lähti tosi virtaviivasesti suoraa menemään, välillä noin kaksi metriä jäljestä sivussa - mutta kuitenkin jäljen mukaisesti. Pistoja välillä jäljen molemmille puolin. Se meni tosi hyvällä vauhdilla kohti kulmaa, mikä jännitti kyllä hieman, miten se tällä kertaa sen ottaa. Rova meni suoraan kulmalle, merkkasi sen hyvin ja lähti vasemmalle kaartuvan jäljen mukaisesti. Jes!

Toiselle suoralle mentäessä Rova tosi hyvin pysy jäljellä, meni jäljen suuntaisesti. Välillä haju selkeästi kuitenkin "karkasi" ja Rova joutui työskentelemään laajemmalta, jotta löytäisi jäljelle takaisin. Oli kyllä ilo katsoa kun koira yritti itsenäisesti ratkaista ongelmatilannetta. Välillä se saattoi vilaista minua, mutta jatkoi työskentelyä. Tällä suoralla meillä menikin hieman pisemmän aikaa, mutta lopulta pitkän työskentelyn jälkeen päästiin kaadolle. Vaikka matkaa jäljellä oli 400m, meillä taittui sitä puhelimen mukaan lähes 600m. Kaikenkaikkiaan kivaa jäljestämistä pisemmän tauon jälkeen!



Lahkukin teki hyvin pätevänä pentuna elämänsä ekan vuorokauden vanhan verijäljen. Tosi kiinnostunut jäljestä. Peuransorkka oli niin mieletön loppupalkka.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pentukoululainen ja päihtynyt pieni kettu

Rova kävi terveystarkastuksissa Kankaanpäässä Kari Ventelällä. Käynnillä tutkittiin lonkat, kyynärät ja selkä. Meinasi omistajalta jäädä edellisen yön unet hyvin vähäiselle kun jännitys valtasi mielen. Jännitystä lisäsi erityisesti se, että Rova kehittyi pentuaikana hyvin lyhyessä ajassa paljon, jolloin takajaloista tuli hieman kääntyneet. Käytiin fysioterapiassa ja koirahieronnoissa. Takajalat ovat kyllä inauksen suoristuneet/menneet parempaan asentoon, mutta kauniskoipista tuon jaloista ei tule saamaan.

Rova ja Lempi viime viikonloppuna.


Onneksi Kennelliitolta tuli lausunnoiksi A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät!! Selkälausuntoa odotetaan vielä. Uskomattoman hieno uutinen! Voidaan jatkaa hyvissä mielin mennä täysii ja kovaa. Muita terveystarkastuksia katsotaan sitten paremmalla ajalla myöhemmin kun aika on sopiva.

Lahkun kanssa osallistuttiin eilen viimeisen kerran pentukurssille. Kotona ollaan saatu hyvin katsekontaktia harjoiteltua ja opeteltu istumaan ja menemään maahan. Pentukoulussa ollaan päästy häiriössä kehittämään osaamista, nyt mennään jo oikein mallikkaasti sivulla ohituksia ja opeteltu jätä-käskyä. Hyvin sujuu jo katso ja mennään käskytkin. Lahku on todella innokas yhteisissä tekemisissä ja helposti oppiva. Se sietää yllättävän paljon häiriötä jo.

Kotona ollaan tehty luoksetulosta se paras juttu eri ympäristöissä ja häiriöissä. Vielä ajoin Lahkua innostuttaa haukkumaan juoksevat ohikulkijat, linnut jotka lähtevät läheltä lentoon ja joskus vastaantulevat koirat jotka ovat yli-innokkaasti kohtaamassa meitä.

Hauskana piirteenä Rovaan verrattuna on se, kuinka ihmisrakas Lahku on. Rova ei ole koskaan ollut mikään sylikoira, eikä tarvitsekkaan, mutta sen ei ole koskaan ollut tarve ihan ihmisessä kiinni. Lahku on taas tunkemassa aina syliin rapsuteltavaksi. Se käpertyy syliin pienelle kiepille ja nuolee hieman kämmentä ennen kuin nukahtaa.

Rovan kanssa ollaan treenailtu pienissä pätkissä. Ruutu on hieman ottanut takapakkia, koska Rova on kehitellyt ongelman siitä mihin hänen pitää pysähtyä. Taas kartion kiertäminen sujuu oikein hyvin. Tavoitteena on saada paikallamakaamisesta takuuvarma seuraavaksi.


tiistai 1. toukokuuta 2018

Täysii tai ei ollenkaan


Lahku. Pieni suuri lapinkoiranalku.

Mikä sai hankkimaan toisen lapinkoiran? Sitä punnittiin montakin kertaa, eri näkökulmista. Joku haukkoisi henkeään moisesta ideasta. Kaksi teini-ikäistä koiraa samaan aikaan huushollissa. Vaikka Rovalla onkin omat kepposensa näin murkkuikäisenä, en pitänyt ajatusta kuitenkaan huonona.

Meidän yhteinen kokonainen viikko on mennyt tutustuen toisiimme, ympäristöön, elämään täällä pääkaupunkiseudulla. Ollaan käyty heittämässä kävelylenkkiä ihan lähempänä keskustaakin, ei ratikat eikä hälinä ympärillä paljon pientä pentua häirinnyt. Rovalla meni muutama päivä ymmärtääkseen, että tämä pentu on jäädäkseen. Hyvin luontaisesti se kuitenkin alkoi leikkimään pennun tasolla ja niillä klikkasi suhteellisen nopeasti.

Lahku oppi jo toisena päivänä nimensä ja sillä oli vahvana luoksetuleminen. Se on todella läheisyyden kaipuinen, tykkää olla vieressä ja napittaa silmiin jatkuvasti. Siinä on todella paljon sellaisia piirteitä, mistä pidän. Tosin pentu on päättänyt alkaa jo floristiksi ja puusepäksi, että se on sellainen asia mitä en pennulta tosiaan toivo. ;)

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Poronpaimennusleiri Pellossa


Edelleenkin ihan onneni kukkuloilla tuosta viikonlopusta. Jokainen kilometri oli todellakin sen arvoista. Lappi oli ihan uskomaton, sellainen paikka missä mieli lepää ja kokee sen hiljaiseksi vetävän luonnon. Näin ensimmäistä kertaa ikinä upeita revontulia keskellä yötä ja pääsin seuraamaan vierestä poromiesten kunnioitettavaa työtä. Yöt prosessoitiin päivällä opittuja asioita (minä kuin Rovakin), nähtiin kaikki Rovan sisarukset sitten luovutusiän ja tietysti päästiin harjoittamaan paimennustaitoja.

Rova suoriutui paimennusleiristä hienoin arvosanoin. Omistajan leuka meinasi nimettäin pudota toisena päivänä jo pois paikoiltaan, kun katsoi pennun menoa. Sen kehityskäyrä oli lähes pystysuora ja selkein kaikista sisaruksista. Sen meno oli suhteellisen pidättyväistä ja mietteliästä ensimmäisellä yrittämällä, mutta päivän toisella yrittämällä nähtiin jo ihan uudenlainen koira: itsevarma, hyvin porolaumaa ohjaava ja painoittava ja eri äänensävyjä haukunnallaan ilmoittava pentu. Se oli selkeästi miettinyt tauolla, niin kuin omistajakin, että mitä oli tapahtunut. Täytyy myöntää, että itsekkin tiedän olevani varsin kova jännitäjä, sai ennen aitaukseen menoa muutaman kerran hengitystä tasata ja työskennellessäkin leirin pitäjä antoi hengitysharjoituksia. Siitä selvittiin ja ensi kerralla ei jännittänyt kumpaakaan niin paljoa!


Käytiin kerran leirin aikana myös lampailla Rovan äidin ja siskon kanssa kuljettamassa metsätietä pitkin. Sen ajan näki selvästi, että Rova prosessoi hirmuisesti tapahtuvaa. Se selkeästi vapautti koiraa sitten poroille mentäessä.

Parin päivän aikana pääsi tutustumaan Rovan sisaruksiin ja oli hauska huomata samoja piirteitä: aktiivisia, hieman omapäisiä (toiset enemmän kuin toiset toki) ja jotka olivat toimivia työkavereita poroaitauksessa. Suurimpana erona pennuista selkeästi silti oli se, että Rova tulee henkiseltä iältään muihin verrattuna paljon takana. Ovathan pennut vasta 11 kuukautta eikä ihmekkään, että ovat pentumaisia. Rova oli silti vielä pikkupentumaisempi kuin sisaruksensa.

Meillä oli niin hauskaa ja ehdottomasti auton nokka käännetään kohti Lappia ensi talvenakin!



Niin samanlaiset, mutta niin erilaiset. Veljekset Rova, Supe ja Poju.
 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!