torstai 11. lokakuuta 2018

Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely


© Iina Saarikko

Viime viikonloppuna käännettiin auton nokka kohti kotikontuja keski-suomeen. Sunnuntaina oli vuorossa Lahkun ensimmäinen koiranäyttely, mikä pisti vähän jännittämään. Emännän viimeisin kehäkierros on ollut yli kolme vuotta sitten. Ainakin. Varmaan itseasiassa tuplasti pisemmältä ajalta. Ja me alotettiin näyttelyurakka ihan vaan erikoisnäyttelystä.

Ikää reilu 7,5kk. "Tasapainoisesti kehittynyt hyvät mittasuhteet omaava, sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus. Alaleuka saisi olla vahvempi. Hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa ja runko. Sopiva luuston vahvuus ja kulmaukset. Hieman jyrkkäasentoinen lantio ja alaskiinnittynyt häntä. Kevyet liikkeet, takaliike saisi olla voimakkaampi ja häntä saisi kiertyä kauniimmin selän päälle. Reipas käytös."

Kattavan arvostelun kirjoitti Riitta Niemelä ja tuloksena PEN4. Eniten ilahdutti pennun käytös kehässä. Se ei ollut moksiskaan. Meidän näyttelytreenaaminen oli nimettäin yhden käden sormilla laskettavissa, tokihan tutkimista ollaan opeteltu koko pentuajan vieraiden kustannuksella. Ja tosi hienosti Lahku meni! Ylpeä saa olla.



© Tutta Alarotu, kiitos paljon ihanista kuvista!

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Minä koiranohjaajana ja sen haasteet

Koiranohjaaminen ja erityisesti siinä kehittyminen on ollut oman mielen päällä jo useamman kuukauden. Kaikki se johtunee täysin siitä, että olen alkanut treenaamaan molempien koirien kanssa yhä useammin ja useammassa lajissa. Se on laittanut miettimään paljonkin sitä, miksi juuri jollain tietyllä hetkellä toimin tietyllä tavalla ja miten se vaikuttaa minuun ja/tai koiraan. Vaikuttaako se negatiivisesti vai positiivisesti? Ajatusten selkeyttämiseksi ajattelin kirjoittaa tästä blogimerkinnän, joten koittakaa saada ajatuksenjuoksustani kiinni - jos samaistutte tai olette eri mieltä jostain, kommentoikaa.


Koiranohjaajana toiminen ja koirankouluttaminen pistää nöyräksi. Itselläni kesti yllättävän kauan tajuta, että minä itse olen syypää siihen, että vahvistan koiran huonoja piirteitä. Tai treenikentällä saan koiran ahdistumaan jostain liikkeestä pelkästään omalla käytökselläni. Se, että korjaan itse omaa fiilistäni ja yritän katsoa koiran kautta tilannetta, auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Koiraharrastus on minulle henkireikä ja sen vuoksi olenkin aina ollut tosi ankara itselleni, en ole hyväksynyt epäonnistumisia itseltäni ja asiat on tehty vaikka sitten hampaat irvessä kun ei mitenkään. Mutta sillä tyylillä en tule saamaan täyttä potentiaalia koirastani.

Huomasin, että mitään isoja asioita ei tarvitse muuttaa itsessään. Kyse on tosi pienistä asioista loppujen lopuksi. Rovan kanssa olen eniten työstänyt koiranlukutaitoja. Myöskin arkipäiväisissä tilanteissa koiran elehdinnän lukeminen tai miksi koira reagoi tiettyyn asiaan tietyllä tavalla, saa valtavasti ymmärrystä sen käytökselle. Mikä tietysti pitäisi olla täysin ilmiselvä asia ja jota kieltämättä uskoinkin tekeväni. Rova on aktiivinen, mutta herkkä koira. Se kestää toistoja ja jonkun verran paineistamista, minkä purkaa positiivisesti treenikentällä. Jos paineistus menee yli, koira lopettaa toimimisen. Mistä syntyy itselleni helposti turhautuminen.


Varsinkin tälläiseltä perfektionistilta kuin minä, epäonnistuminen saattoi pistää mielen matalaksi pitkiksikin ajoiksi. Jonka vuoksi nimitin itseni mielialatreenajaksi. Toisaalta treenikentille ei huonolla fiiliksellä kannata mennä. Mutta jos ei ikinä mene treenaamaan "epäonnistuneen" kerran jälkeen, eihän siitä huonosta tunteesta pääse poiskaan. Siksi treenikaverit olivat ihan ehdoton homma minulle, jolloin en päässyt rönsyilemään omalla käytökselläni niin pahasti. Meillä oli koirien kanssa aina hyvät treenit. Tosi nopealla aikavälillä päästiin hyvinkin paljon eteenpäin.

Otinkin asian omaan hyttysiini ja aloin oikeasti miettimään asiaa. Katsoin tilanteita koiran kautta. Laskin itse useammin kymmeneen ja jollakin tavalla annoin itselleni luvan epäonnistua. Löysätä hattua. Selitin itselleni mielessä treenitilanteissa tai lenkkipoluilla miksei tämä juttu toimi sillä hetkellä. Jos joku asia koirasta alkoi tuntumaan ahdistavalta, kuten vaikka agilitykentällä renkaan harjoitteleminen, lähdettiin paloittelemaan liikettä pienempiin osiin ja muutin asennetta. Ja hupsis, se alkoikin toimimaan! Huomasin, miten helposti oikeanlainen ajattelutapa lähti ruokkimaan tätä mallia. Mulla on myös onni ollut saada treenata ihmisten kanssa, jotka huomauttavat samantien jos homma alkaa rönsyilemään.

Tärkeänä oppimistapana myös pidin, että aloin ottamaan vastaan vinkkejä enemmän miten toimin ohjaajana. Hyväksyin, että välillä pitää epäonnistuakkin. Toki minusta olen aina ottanut neuvosta vaarin, mutta nyt olen lähtenyt sisäistämään niitä paremmin. Koko yhteinen taival koirien kanssa on yhtä oppimista - ja hyvä niin - eihän tässä muuten mitään mielenkiintoa olisi. Nyt vain näiden asioiden ymmärtäminen helpottaa oppimista ja yhteisten asioiden kokemista. Viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä tullut koettua kunnon ahaa-elämyksiä koirien kanssa.

Eli uusin asentein kohti loppuvuotta! Tämä olkoon minulla aina esillä, jos ärsyttää.


Nämäkin kirjat otettu pölyyntymästä hyllystä uudelleen lukuun!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Lapin reissusta parhaat palat

Kaunis ja koskematon. Karu, mutta eläväinen. Pitkäaikainen haave pääsi vihdoin toteutumaan ja pääsin koirien kanssa nauttimaan "pintaa syvemmälle" Lapin uskomattomista maisemista. Turistirysät olivat ehdoton no no tälle reissulle ja yhtenä toiveena oli nähdä erämaata. Ne toteutui ja paljon muutakin, mitä en osannut odottaakkaan.

Meidän reissu siis lähti Helsingistä Maaningalle, josta seuraava päivänä paimentamaan Pelloon. Seuraavana päivänä matka taittui nopeasti Ivaloon jossa loppu reissusta tuli vietettyä. Reissun aikana kävimme vaeltamassa Kahcâväärin ja Ailikkaan tunturit. Vaikka kilometrejä ei tullut sen päivän aikana kun alle 10, ei vältytty jalkojen hapottamiselta kun sai kävellä monia kilometrejä jyrkkää tunturia ylöspäin. Hieno kokemus se silti oli!


Kahcâväärin päällä on hyvä ottaa pienet nokoset.





Rova kysyi, joko saa nukkua.


Ailikkaan päälle kiivettyä evästauko ja koiratkin päättivät ladata kunnolla akkujaan!


Unihiekkaa vielä pienen pörrön silmissä.


Lähdettäessä Ailikkaasta alaspäin kulkemaan, pysähdyttiin mustikanvarpujen luokse. Tyytyväinen ilme Rovan kasvoilla kun pääsee höntsäämään pehmeällä alustalla. Lahku sen sijaan sillä hetkellä herkutteli mustikoilla.


Ailikas oli hieman korkeampi tunturi. Siltähän se sitten myös tuntuikin!

Toisena päivänä vaelsimme pitkän matkaa kalastuspaikalle Hammastunturin erämaa-alueella koirien kanssa. Meitä odotti kerrassaan upea näky joella. Vaikka keli olikin vähän sateinen, ei se latistanut fiilistä. Päinvastoin! Reissulta saldona kolme alimittaista taimenta, jotka pääsivät takaisin jokeen. Uskomattoman hieno kokemus!


Takaisin tullessa pysähdyttiin vielä Sodankylässä suoalueella joka oli kyllä todella kaunis!

lauantai 11. elokuuta 2018

Pieni pätevä paimen

Meidän Lapin turnee alkoi viime maanantaina Pellosta, kun saavuimme Saajomannuun paimentamaan lampaita. Tätä reissu oli odotettu jo pitkään, sillä edelliseltä kerralta jäi niin hyvä fiilis. Toki lampaita oltiin päästy täällä etelässä muutaman kerran aikaisemminkin paimentamaan, mutta nyt pääsisi treenaamaan kuljettamista metsätiellä. Lahkukin saisi ensimmäiset kokemukset lampaista tällä reissulla.


Rova pääsi ensin lampaille. Näin nuorella murkkuikäisellä pojalla oli hieman keskittymisvaikeuksia ja joskus piti päästä jäähdyttelemään aivoja etäämmälle. Rova työskentelee todella reilulla tavalla lampaita kohtaan, mutta tiukan paikan tullessa se osaa antaa painetta takaisin. Kuten toisesta kuvasta näkee, pieni katsekontakti ja painostus lammasta kohtaan ja meno jatkuu. Se otti hyvin aina onkeensa kun pyysin vaihtamaan suuntaa ilman paineistumista. Rovan kehitys lampailla on ollut tosi positiivisvaikutteista, vaikka mausteensa ikä tuokin.

Tauon jälkeen lähdettiin molempien koirien kanssa kuljettamaan lampaita metsätielle.


Hienoa työtä Rova teki myös metsätiellä. Tämä oppimistapa on selkeästi Rovalle tehokkain ja jossa se pääsee "puhkeamaan paremmin kukkaan". Lahku yllätti tekemisillään meidät kaikki. Jopa Australiasta tulleet vieraat olivat mykistyneitä alle 6kk ikäisen pennun työskentelystä. Siltä ei tietenkään nuoren iän vuoksi vaadittu mitään, sai häseltää mukana ja seurata vierestä mikä on homman nimi. Mutta siellä se vaan meni osaavempien koirien mukana, pitäen laumaa koossa, hakemassa hitaampia takaa, painottaen laumaa. Meni lauman vierestä kärkeen ja sielläkin piti laumaa ojennuksessa. Pitihän siellä ojanpohjissa välillä höntsätä, mutta hienoa työtä ensikertalaiselta. Meinasi ihan tippa tulla silmään omistajallakin.


Ihana pentu! Huomasi, että yksi lampaista oli jäänyt taemmaksi, joten kävi hakemassa sen takaisin laumaan.


Pojat Kaunispään huipulla kuvattuna. Loput Lapin reissun kuvat voikin mahduttaa uuteen postaukseen! :)
 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!