perjantai 17. toukokuuta 2019

Koiraharrastamisen parhaimmat puolet


Rova pääsiäisen aikaan kuvattuna.

Päästiin sittenkin tokoryhmään! Huippu juttu! Meille ei aluksi siunaantunut paikkaa, joten hain tietysti sitten tilalla rally-tokoryhmään - josta paikka sitten lohkesikin. Myöhemmin kuitenkin sain viestin, jossa minulle olisi peruutuksen vuoksi tarjolla paikka tokoon, minkä tietysti otin mielelläni vastaan. Rally-tokoa olisin mielelläni kyllä vahtivan silmän alla treenaillut, mutta toko on meidän päälaji, joten on nyt kiva panostaa siihen.

Molempien kanssa ollaan treenattu, treenattu ja treenattu. Ollaan Lahkun kanssa käyty treenaamassa uusissa paikoissa agilityä, jossa ajatukset harhailee ajoittain ja moottorissa ei ole tehoja. Meinasin jo iskeä hanskat tiskiin ja pistää meidät kesätauolle, mutta tämä kahden viikon tauko taisi tehdä jo hyvää.

Ollaan oman seuran kentillä tehty nimittäin niin kivoja treenejä! Meidän agilityryhmän treenit on ollut niin purevia, että on jokaisen kerran jälkeen tarmoa täynnä opittuaan niin paljon uutta. Ollaan lisäksi saatu keinua ja puomia yhdistettyä radanpätkiin! Itselle kepit on ollut iso murheenkryyni, sillä tein siitä noin kolme viikkoa sitten niin ison mörön itselleni, että sen "epäonnistumisen" jälkeen en ole uskaltanut Lahkun kanssa keppejä treenailla.


Keskiviikkona ohjatuissa treeneissä oltiin perusasioiden äärellä, sillä treenailtiin eri ohjausvalintojen vaikutuksia rataan (persjättö, takaaleikkaus ja valssi). Näistä treeneistä lähdettiin hymy korvissa, kun sai kunnolla haastettua itseään ja koki ahaa-elämyksiä. Eihän se vielä puhdasta se tekeminen ole, mutta askelia ollaan otettu ainakin eteenpäin asiassa. Ja meillä oli molemmilla tosi kivaa, se on tärkeintä.

Perjantaina töiden jälkeen ajeltiin taas Ojankoon ja nyt tarkoitus katsoa keppien tilanne. Onneksi Melkku oli mukana ja sai tosi nopeesti omat ahdistukseni pois. Muutamien kuuden kepin sarjan jälkeen olikin täysmittaiset kepit ja kas kummaa - Lahku lopuksi tekee täysimittaiset kepit, jossa vain päässä verkot! Olin ihan sanaton kun saatiin se niin "vaivattomasti" toimimaan. JEE! Se oli meidän ensimmäinen täysmittaisten keppien treeni (videolla viimeisenä)!!

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!