Meillä alkoi murkkuikä. Tai oikeastaan se tuli kuin seinä vastaan, melkein pari päivää sen jälkeen kun olin edellisen tekstin julkaissut. Enkä todellakaan tiennyt, että se on näin karseelta. Toisaalta pitkän koirattoman jakson jälkeen sitä on aika kullannut muistoja ja unohtanut mitä kaikkea tähän pennun kasvuun liittyy. Entistä pahemmaltahan siinä tekee sen, että kuuliaisesta pennusta tulikin korvansa menettänyt ja kaikista koirista kiinnostunut hormoonihyrrä. Hormoonihyrrä hyvin lievästi, mutta kuitenkin niin, että meinaa omistajalta pinna katketa.
Meillä siis lenkeillä palailtiin takaisin "lähtöruutuun", harvemmin vapaana yleisissä paikoissa ja säännöllisesti muistuttelemalla luoksetuloa, kontaktin ottamista ja asian jättämistä. Nyt ollaan päästy ohittelemaan koiria jo ihan hiljaa ilman piippaamista ja kontakti pysyy minussa (tai herkussa todennäköisesti). Myös Rovan ystäväporukasta on hetkeksi jäähylle laitettu nuoremmat nartut jotka eivät osaa vielä tarpeeksi selvästi komentaa ajoittain innokastakin teinipoikaa. Nyt ollaankin treffailtu "äkäsiä narttuja" jotka pistää Rovan kunnon ojennukseen. Ei ole kun muutaman kerran sanoa niin poika onkin ihan nätisti. Urokset menee oikein hyvin.
Treenikentällä ollaan oltu useamman kerran. Samoja asioita pyöritelty. Ruutu alkaa edetä nyt oikein kivaksi. Kapulan pitoon ollaan saatu kestoa, mutta hieman mälväillään suussa. Seuraamisessa edelleen etsitään oikeaa paikkaa, mutta kontakti pysyy oikein napakasti. Nyt pitäisi alkaa lisäämään käännöksiä mukaan seuraamiseen.
Me aletaan joulun viettoon ja mahdollisesti hiljennytään täällä loppuvuodeksi, ellei jotain ihmeitä tapahdu! Toivotan jokaiselle oikein ihanaa joulua ja uutta vuotta 2018! Pidetään meidän rakkaista eläimistä hyvää huolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti