Ihanan hirveä murrosikä

Nyt kun allekirjoittanutkin alkaa olemaan sinut tuon välillä rajojaan testaavan varhaisteinin käytöksestä, voisi siitä kirjoittaa sanasen. Rovan kanssa on yhteiselämä mennyt ennen murrosikää oikeasti kuin ruusuilla tanssien. Kuten olen ehkä joillekin joskus tästä sanonut, on se kuin ihmisen mieli.

En vain sattunut muistamaan minkälaista on omistaa murrosikäinen uroskoira.

Ja koska olen varsin ylianalyyttinen sekä omasta, että koiran käyttäytymisessä, tuntui kuin minulta olisi kaikki vinkki vitoset tai mielikuvitus kadonnut koiran kouluttamisesta. On sitä ennenkin löydetty keinot koiran joihinkin ei-toivottuihin toimintoihin, miksei nytkään. Mutta kuitenkin, mitä minä nyt teen kun se huutaa (ehkä vähän liioitellusti kun koira inisee, mutta siltä se tuntui) tuolle tyttökoiralle? Miksi se tulee vasta kolmannella käskyllä luokse, kun pitäisi tulla perhana vie ekalla? Ohituksetkin on ottanut takapakkia!! Joka toinen metri kusi lentää! AAAARGGH!

Nyt kun mietin missä solmussa minun aivot oli sillä hetkellä kun tajusin Rovan "sairastavan" sitä kuuluistaa murrosikää, voi vaan nauraa. Se järkytti kieltämättä meikäläisen täysin. Yhteiselämä meni niin täydellisesti kun vain pystyi ja sitten matto vedettiin alta. Todellisuudessa me vain otettiin hieman takapakkia käytännön harjoitteluissa. Survottiin sitä lihapullaa kuin viimeistä päivää koiralle lenkeillä oikeanlaisista ohituksista, nostaen samalla häiriötä. Korjattiin Rovan ei-toivottua käytöstä muiden koirien kanssa. Aloitettiin ihan nollasta luoksetulojen parhaus superpalkoilla. Eikä me vieläkään olla siinä minun haluamassa pisteessä (perfektionisti kuittaa ja kiittää), mutta menee meillä hitokseen paremmin kuin reilu kuukausi sitten. Aivan varmasti myös tullaan ottamaan takapakkia ajoittain kun teini tahtoo testata, mutta katse on ylöspäin!

Asioita on myös alkanut ottaa huumorilla. Se ei kyllä koskaan ole silti tarkoittanut sitä, että kriteereitä höllättäisiin. Rova näkee mörköjä harvase päivä, välillä se on ohi pyyhkäisevä teinilauma huput päässä ja kovaan ääneen kälättäen. Välillä se on lenkkipolulla vastaantuleva kanto. Tai tolppaan jätetty ilmapallo, se oli tosi pelottava muuten!

Ihan rehellisesti sanottuna voin silti todeta, että on tuo koira silti ihan mielettömän kuuliainen ja helppo koira. Meidän lenkit vapaanakin alkaa olemaan ihan nautinnollisia, koska Rova selkeästi tietää jo minkälaista käytöstä toivon häneltä (ei pissata jokaista tolppaa tai koluta tienpieliä). Tässäkin ikävaiheessa, edelleen, ihan kuka tahansa koiratuttu menee seurassa kuin vettä vain. Se on silti fakta, että tämä aika ei luojan kiitos ole ikuinen ja kun me nytkin näin hyvin ollaan päästy eteenpäin, niin eiköhän se helpota aikanaan.