sunnuntai 17. syyskuuta 2017

MEJÄ-kurssi päätökseen

Keskiviikko 13.9: Käytiin pienen tehdasalueen lähellä olevalla metsäsuikaleella tekemässä nopea verijälki. Matkaa taisi olla 50m kokonaisuudessaan, yksi kulma. Kulmaan pistetty hyväksi todettua Naturis Fresh Meat Kanaa mikä on koostumukseltaan tosi hyvä treeninami ja haisee mahdottomasti. Jäljen jälkeen käytiin tekemässä vielä namisuora toiselle puolelle tietä, verestys vanhentui siis vain 15min. Päätin pitää Rovaa nyt paremmin hallinnassa, jotta mieli ei harhautuisi niin herkästi pois jäljeltä. Kierrokset nousi heti kun poika pääsi ulos autosta. Hyvä keskittyminen jo alkumakuulla, siitä suoraviivaisesti lähes tulkoon jäljellä kohti kulmaa. Laskin nopeutta kulmalle mentäessä, annoin pennun ajan kanssa lähestyä sitä. Hieman tuli oikean kautta kulmaan, mutta merkkasi makuun ja malttoi syödä namit, ennen kun jatkoi tyylipuhtaasti jäljen mukaista linjaa vasemmalle. Loppusuora ennen kaatoa meni asiallisesti, hieman lähti kaadon ohi hakemaan meidän ulosmenojälkiä, palasi nopeasti kaadolle. Lopussa pidän palkkana useasti myös Platinum Mini Menu Puhdas kalaa mitkä on kivasti myös pakkauksissaan tai kuten nyt, ihan pelkkä aamuruoka. Jes ihan paras pentu!

Perjantai-iltana tehtiin MEJÄ-kurssilaisten kanssa lauantaiksi valmiiksi jälki. Pituutta tuli vajaat 200m, yhdellä kulmalla, kaadolla aamuruoka. Lauantaina 16.9 sitten aamusta käytiin ensin laukaisutestissä, jossa ei erityistä. Rova enemmänkin innostui siitä, että menin toljottamaan sitä viiden metrin päähän ja halusi komentaa. Alkaa jo pieni mies tietämään mitä tehdään kun kaivan jälkiliinan autosta. Olemme tehneet tähän mennessä 15min-2h vanhoilla jäljillä. Päästin koiran alkumakuulle ja koirasta heti huomasi, että nyt koira lähti tekemään enemmän töitä. Tietysti, kun jälki oli päivän vanha. Se lähti liikkeelle rauhallisemmin jäljen suuntaisesti, teki muutaman piston sivuille ennen makuuta. Makuun merkkasi hyvin, pidättelin hiukan tarkoituksella. Koiran työskentely oli toki myös paljon rauhallisemmalla tahdilla. Kulmalta lähti oikeaoppisesti oikealle. Suoralla taas jäljen suuntaisesti, mutta pistoja välillä. Hyvin ylitti nyt pienet polut! Kaato löytyi hienosti! Ihan super mies! Todella harmi ettei tätä saatu videolle.

Tästä lähtien vain kunnolla vanhentuneita jälkiä ja matkaa pisemmäksi.


Yllä oleva kuva oli sunnuntain Helsingin Puppy Paradesta. Kaikennäköistä koirakansalaista tuli tavattua, mutta tietysti seasta löytyi lähes rotutoveri! Heillä löytyi, tietysti, yhteinen sävel ja vauhdikas leikkiminen alkoi samantien kun kuonot löivät yhteen. Ja kuvasta päätellen molemmilla oli todella kivaa! Käytiin esittäytymässä kunniapolulla satojen ihmisten edessä! Rova käyttäytyi tosi hienosti, antoi ihmisten paijata ja ihastella. Pallomeressäkin tuli ihmeteltyä. Paraatin loputtua alkoi jo pentu väsymään niin paljon, että tahtoi sivummalle katsomaan vain tapahtuman hälinää. Rapsuttajia ja ihastelijoita löytyi lähes joka askeleen jälkeen. Rova pääsi lopulta suliin hieman huilimaan ja tulihan siinä hieman silmiä pojan ummisteltua. Nyt me sitten vietetäänkin rauhallinen ilta ennen uuden viikon alkua!

Ei kommentteja:

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!