Lappalaiskoirien superpäivä

Kuopiossa järjestettiin 10.11 lappalaiskoirille suunnattu superpäivä, jonka Pohjois-Savon lappalaiskoirien aktiiviset jäsenet järjestivät ensimmäistä kertaa. Paikaksi valikoitui Koiramekka, jossa itsekkin oli tullut treenailtua muutaman kerran aikaisemmin. Halli oli iso, hieman tosin kaikui, mutta kentät olivat laadukkaat. Erityisesti "odotustila" ja kahvila olivat persoonalliset ja kodikkaat, oli mukava odotella omaa vuoroa sohvalla röhnöttäen. Vierestä löytyi hyvä lämppälenkkikin.

Rovan kanssa meillä oli luvassa tokoa pitkän tauon jälkeen. Olin laittanut sen totaalitauolle oman mielenterveyden vuoksi, joten kunnon tokotreenejä on viimeksi tehty viime keväänä. Rova eli hyvin vahvasti yli puoli vuotta sitten murrosiän pahinta jaksoa, jolloin jouduttiin ottamaan monessa eri asiassa takapakkia. Se ei kestänyt toistoja tai häiriötä, joten kun muutenkin agility oli astumassa kuvioihin, päätin tokosta ottaa hieman taukoa. Mikä on ollut tosi hyvä päätös! Kotona ollaan toki korjattu kapulan pitoa, tehty tasapainotyynyllä kaikkea kehonhallintaa ja perusasentoa ja sen sellaista.

Voin sanoa siis, että hieman jännitti. Meidän lisäjännitystä lisäsi myös se, että auto ei suostunut starttaamaan ajallaan ja jouduin kirjaimellisesti ajamaan kaasu pohjassa, että kerkeäisin oman vuoron alkuun. Onneksi sain kotona hieman lämmiteltyä Rovaa ja hieman vielä ennen oman tunnin alkua. Samailla sykkeillä vaan treenaamaan.

Kuva otettu aiemmin treenatessa Koiramekassa.

- Jatkossa aina ennen treenejä kontaktileikki. Luodaan hyvä alku treeneille.
Tätähän ollaan Rovan kanssa ennen taukoa tehtykin paljon, mutta vasta nyt oikeasti oivalsin tän tärkeyden. Se sai tosi paljon Rovaakin syttymään työskentelemään.

- Jos joudun käyttämään jätä-käskyä, älä palkkaa aina pelkästä luoksetulemisesta. Kehu. Käske sivulle ja palkkaa.
Kun palkkaat sivusta, laita koira tekemään töitä eli nostamaan etujalkojaan hyvin vähän saadakseen palkan. Palkka vasemmasta kädestä. Muista myös, että herkkukäsi liikkuu taskulle vasta, kun olet kehunut.

Tehtiin ensi peruspätkää seuraamisesta. Huomasin, että tauko on saanut Rovan tulemaan hieman eteen seuraamisessa. Siihen siis huomion kiinnittäminen ja korjaaminen! Hyvin onnistuneet täyskäännökset (minä käännyn vasemmalle) jossa koira on koko ajan skarppina. Käännöksissäkin hyvin mukana, ei pääse syntymään missään vaiheessa väljyyttä! JES. Yhdessä perusasennossa jäi seisomaan, mitä ei liiemmilti ole harrastanut. Liekö mistä sekin aivopieru. Vauhdinmuutoksissa, erityisesti normaali käynti-juoksu, Rova tahtoi lukea minun elehdintää siten, että teki maahanmenon. Hertan kanssa ei löydetty mitää erityistä elehdintää, mistä Rova voisi sen ottaa. Saatiin kuitenkin muutama hyvä toisto alle. Tämä treenattavaksi!

Otettiin seuraamisesta maahanmeno. Tiesin, että tässä ei ole ongelmia, koska maahanmeno on Rovan vahvinta osaamista. Kuten ylempänä kirjotin, se näkyy monesti ennakointina. Ei noussut ekalla ylös, toinen käsky. Palkkaus pallolla. Seuraavaksi seuraamisesta istuminen, mitä en vain jostain syystä ole saanut Rovalla treenattua. Ihan muutaman kerran vain kokeiltua. Tehtiin ihan muutama toisto käsiavuilla. Tätäkin hyvä alkaa vihdoin ja viimein treenaamaan! Koiralla on kyllä huvittava ilme ja ihmetys, kun ei käydäkkään aina maahan.

 
Ennen tokotreenejä ja niiden jälkeen.

Lahkun kanssa päästiin Sanna Kataisen oppiin agilitykentälle. Oltiin päivän viimeinen ryhmä, joten kerettiin hyvin sitä ennen tutustumaan paikkaan. Lahku sai myös samanikäisiä leikkikavereita samalla kun odoteltiin omaa vuoroa. Hieman huomaa jo pennussa murrosiän "ensioireita".

Agilityä tehtiin kahdessa eri osassa. Ensimmäiseksi oli putkipainotteisempaa pätkää, hieman takaakiertoja ja valssia. Meni tosi hienosti, taskuraketti päästeli tosi hienosti. Harmi kun tästä ei ole videomateriaalia. Se lukee hyvin ohjausta, vaikka välillä sitä itsekkin menee miten sattuu. Tokalla pätkällä oli vähän enemmän juoksemistä ja persjättöä, jolloin itse hirveän helposti taemmaksi. Lopulta saatiin onnistunut veto. Lahku on niin sähäkkä ja energinen tapaus, että sitä ei haittaa ollenkaan tehdä toistoja. Jäi todella hyvä fiilis treeneistä ja Sanna oli todella kannustava ja laitto menemään "pähkähullusti", mikä taas vapautti enemmän ja toi onnistumisia!

Oli kerrassaan ihana harrastuspäivä, mielellään olisi voinut vielä vaikka toisen samanlaisen päivän olla.

Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely

© Iina Saarikko

Viime viikonloppuna käännettiin auton nokka kohti kotikontuja keski-suomeen. Sunnuntaina oli vuorossa Lahkun ensimmäinen koiranäyttely, mikä pisti vähän jännittämään. Emännän viimeisin kehäkierros on ollut yli kolme vuotta sitten. Ainakin. Varmaan itseasiassa tuplasti pisemmältä ajalta. Ja me alotettiin näyttelyurakka ihan vaan erikoisnäyttelystä.

Ikää reilu 7,5kk. "Tasapainoisesti kehittynyt hyvät mittasuhteet omaava, sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus. Alaleuka saisi olla vahvempi. Hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa ja runko. Sopiva luuston vahvuus ja kulmaukset. Hieman jyrkkäasentoinen lantio ja alaskiinnittynyt häntä. Kevyet liikkeet, takaliike saisi olla voimakkaampi ja häntä saisi kiertyä kauniimmin selän päälle. Reipas käytös."

Kattavan arvostelun kirjoitti Riitta Niemelä ja tuloksena PEN4. Eniten ilahdutti pennun käytös kehässä. Se ei ollut moksiskaan. Meidän näyttelytreenaaminen oli nimettäin yhden käden sormilla laskettavissa, tokihan tutkimista ollaan opeteltu koko pentuajan vieraiden kustannuksella. Ja tosi hienosti Lahku meni! Ylpeä saa olla.

© Tutta Alarotu, kiitos paljon ihanista kuvista!

Minä koiranohjaajana ja sen haasteet

Koiranohjaaminen ja erityisesti siinä kehittyminen on ollut oman mielen päällä jo useamman kuukauden. Kaikki se johtunee täysin siitä, että olen alkanut treenaamaan molempien koirien kanssa yhä useammin ja useammassa lajissa. Se on laittanut miettimään paljonkin sitä, miksi juuri jollain tietyllä hetkellä toimin tietyllä tavalla ja miten se vaikuttaa minuun ja/tai koiraan. Vaikuttaako se negatiivisesti vai positiivisesti? Ajatusten selkeyttämiseksi ajattelin kirjoittaa tästä blogimerkinnän, joten koittakaa saada ajatuksenjuoksustani kiinni - jos samaistutte tai olette eri mieltä jostain, kommentoikaa.

Koiranohjaajana toiminen ja koirankouluttaminen pistää nöyräksi. Itselläni kesti yllättävän kauan tajuta, että minä itse olen syypää siihen, että vahvistan koiran huonoja piirteitä. Tai treenikentällä saan koiran ahdistumaan jostain liikkeestä pelkästään omalla käytökselläni. Se, että korjaan itse omaa fiilistäni ja yritän katsoa koiran kautta tilannetta, auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Koiraharrastus on minulle henkireikä ja sen vuoksi olenkin aina ollut tosi ankara itselleni, en ole hyväksynyt epäonnistumisia itseltäni ja asiat on tehty vaikka sitten hampaat irvessä kun ei mitenkään. Mutta sillä tyylillä en tule saamaan täyttä potentiaalia koirastani.

Huomasin, että mitään isoja asioita ei tarvitse muuttaa itsessään. Kyse on tosi pienistä asioista loppujen lopuksi. Rovan kanssa olen eniten työstänyt koiranlukutaitoja. Myöskin arkipäiväisissä tilanteissa koiran elehdinnän lukeminen tai miksi koira reagoi tiettyyn asiaan tietyllä tavalla, saa valtavasti ymmärrystä sen käytökselle. Mikä tietysti pitäisi olla täysin ilmiselvä asia ja jota kieltämättä uskoinkin tekeväni. Rova on aktiivinen, mutta herkkä koira. Se kestää toistoja ja jonkun verran paineistamista, minkä purkaa positiivisesti treenikentällä. Jos paineistus menee yli, koira lopettaa toimimisen. Mistä syntyy itselleni helposti turhautuminen.

Varsinkin tälläiseltä perfektionistilta kuin minä, epäonnistuminen saattoi pistää mielen matalaksi pitkiksikin ajoiksi. Jonka vuoksi nimitin itseni mielialatreenajaksi. Toisaalta treenikentille ei huonolla fiiliksellä kannata mennä. Mutta jos ei ikinä mene treenaamaan "epäonnistuneen" kerran jälkeen, eihän siitä huonosta tunteesta pääse poiskaan. Siksi treenikaverit olivat ihan ehdoton homma minulle, jolloin en päässyt rönsyilemään omalla käytökselläni niin pahasti. Meillä oli koirien kanssa aina hyvät treenit. Tosi nopealla aikavälillä päästiin hyvinkin paljon eteenpäin.

Otinkin asian omaan hyttysiini ja aloin oikeasti miettimään asiaa. Katsoin tilanteita koiran kautta. Laskin itse useammin kymmeneen ja jollakin tavalla annoin itselleni luvan epäonnistua. Löysätä hattua. Selitin itselleni mielessä treenitilanteissa tai lenkkipoluilla miksei tämä juttu toimi sillä hetkellä. Jos joku asia koirasta alkoi tuntumaan ahdistavalta, kuten vaikka agilitykentällä renkaan harjoitteleminen, lähdettiin paloittelemaan liikettä pienempiin osiin ja muutin asennetta. Ja hupsis, se alkoikin toimimaan! Huomasin, miten helposti oikeanlainen ajattelutapa lähti ruokkimaan tätä mallia. Mulla on myös onni ollut saada treenata ihmisten kanssa, jotka huomauttavat samantien jos homma alkaa rönsyilemään.

Tärkeänä oppimistapana myös pidin, että aloin ottamaan vastaan vinkkejä enemmän miten toimin ohjaajana. Hyväksyin, että välillä pitää epäonnistuakkin. Toki minusta olen aina ottanut neuvosta vaarin, mutta nyt olen lähtenyt sisäistämään niitä paremmin. Koko yhteinen taival koirien kanssa on yhtä oppimista - ja hyvä niin - eihän tässä muuten mitään mielenkiintoa olisi. Nyt vain näiden asioiden ymmärtäminen helpottaa oppimista ja yhteisten asioiden kokemista. Viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä tullut koettua kunnon ahaa-elämyksiä koirien kanssa.

Eli uusin asentein kohti loppuvuotta! Tämä olkoon minulla aina esillä, jos ärsyttää.

Nämäkin kirjat otettu pölyyntymästä hyllystä uudelleen lukuun!

Lapin reissusta parhaat palat

Kaunis ja koskematon. Karu, mutta eläväinen. Pitkäaikainen haave pääsi vihdoin toteutumaan ja pääsin koirien kanssa nauttimaan "pintaa syvemmälle" Lapin uskomattomista maisemista. Turistirysät olivat ehdoton no no tälle reissulle ja yhtenä toiveena oli nähdä erämaata. Ne toteutui ja paljon muutakin, mitä en osannut odottaakkaan.

Meidän reissu siis lähti Helsingistä Maaningalle, josta seuraava päivänä paimentamaan Pelloon. Seuraavana päivänä matka taittui nopeasti Ivaloon jossa loppu reissusta tuli vietettyä. Reissun aikana kävimme vaeltamassa Kahcâväärin ja Ailikkaan tunturit. Vaikka kilometrejä ei tullut sen päivän aikana kun alle 10, ei vältytty jalkojen hapottamiselta kun sai kävellä monia kilometrejä jyrkkää tunturia ylöspäin. Hieno kokemus se silti oli!

Kahcâväärin päällä on hyvä ottaa pienet nokoset.

Rova kysyi, joko saa nukkua.

Ailikkaan päälle kiivettyä evästauko ja koiratkin päättivät ladata kunnolla akkujaan!

Unihiekkaa vielä pienen pörrön silmissä.

Lähdettäessä Ailikkaasta alaspäin kulkemaan, pysähdyttiin mustikanvarpujen luokse. Tyytyväinen ilme Rovan kasvoilla kun pääsee höntsäämään pehmeällä alustalla. Lahku sen sijaan sillä hetkellä herkutteli mustikoilla.

Ailikas oli hieman korkeampi tunturi. Siltähän se sitten myös tuntuikin!

Toisena päivänä vaelsimme pitkän matkaa kalastuspaikalle Hammastunturin erämaa-alueella koirien kanssa. Meitä odotti kerrassaan upea näky joella. Vaikka keli olikin vähän sateinen, ei se latistanut fiilistä. Päinvastoin! Reissulta saldona kolme alimittaista taimenta, jotka pääsivät takaisin jokeen. Uskomattoman hieno kokemus!

Takaisin tullessa pysähdyttiin vielä Sodankylässä suoalueella joka oli kyllä todella kaunis!