keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Lappalaiskoirien superpäivä

Kuopiossa järjestettiin 10.11 lappalaiskoirille suunnattu superpäivä, jonka Pohjois-Savon lappalaiskoirien aktiiviset jäsenet järjestivät ensimmäistä kertaa. Paikaksi valikoitui Koiramekka, jossa itsekkin oli tullut treenailtua muutaman kerran aikaisemmin. Halli oli iso, hieman tosin kaikui, mutta kentät olivat laadukkaat. Erityisesti "odotustila" ja kahvila olivat persoonalliset ja kodikkaat, oli mukava odotella omaa vuoroa sohvalla röhnöttäen. Vierestä löytyi hyvä lämppälenkkikin.

Rovan kanssa meillä oli luvassa tokoa pitkän tauon jälkeen. Olin laittanut sen totaalitauolle oman mielenterveyden vuoksi, joten kunnon tokotreenejä on viimeksi tehty viime keväänä. Rova eli hyvin vahvasti yli puoli vuotta sitten murrosiän pahinta jaksoa, jolloin jouduttiin ottamaan monessa eri asiassa takapakkia. Se ei kestänyt toistoja tai häiriötä, joten kun muutenkin agility oli astumassa kuvioihin, päätin tokosta ottaa hieman taukoa. Mikä on ollut tosi hyvä päätös! Kotona ollaan toki korjattu kapulan pitoa, tehty tasapainotyynyllä kaikkea kehonhallintaa ja perusasentoa ja sen sellaista.

Voin sanoa siis, että hieman jännitti. Meidän lisäjännitystä lisäsi myös se, että auto ei suostunut starttaamaan ajallaan ja jouduin kirjaimellisesti ajamaan kaasu pohjassa, että kerkeäisin oman vuoron alkuun. Onneksi sain kotona hieman lämmiteltyä Rovaa ja hieman vielä ennen oman tunnin alkua. Samailla sykkeillä vaan treenaamaan.

Kuva otettu aiemmin treenatessa Koiramekassa.

- Jatkossa aina ennen treenejä kontaktileikki. Luodaan hyvä alku treeneille.
Tätähän ollaan Rovan kanssa ennen taukoa tehtykin paljon, mutta vasta nyt oikeasti oivalsin tän tärkeyden. Se sai tosi paljon Rovaakin syttymään työskentelemään.

- Jos joudun käyttämään jätä-käskyä, älä palkkaa aina pelkästä luoksetulemisesta. Kehu. Käske sivulle ja palkkaa.
Kun palkkaat sivusta, laita koira tekemään töitä eli nostamaan etujalkojaan hyvin vähän saadakseen palkan. Palkka vasemmasta kädestä. Muista myös, että herkkukäsi liikkuu taskulle vasta, kun olet kehunut.

Tehtiin ensi peruspätkää seuraamisesta. Huomasin, että tauko on saanut Rovan tulemaan hieman eteen seuraamisessa. Siihen siis huomion kiinnittäminen ja korjaaminen! Hyvin onnistuneet täyskäännökset (minä käännyn vasemmalle) jossa koira on koko ajan skarppina. Käännöksissäkin hyvin mukana, ei pääse syntymään missään vaiheessa väljyyttä! JES. Yhdessä perusasennossa jäi seisomaan, mitä ei liiemmilti ole harrastanut. Liekö mistä sekin aivopieru. Vauhdinmuutoksissa, erityisesti normaali käynti-juoksu, Rova tahtoi lukea minun elehdintää siten, että teki maahanmenon. Hertan kanssa ei löydetty mitää erityistä elehdintää, mistä Rova voisi sen ottaa. Saatiin kuitenkin muutama hyvä toisto alle. Tämä treenattavaksi!

Otettiin seuraamisesta maahanmeno. Tiesin, että tässä ei ole ongelmia, koska maahanmeno on Rovan vahvinta osaamista. Kuten ylempänä kirjotin, se näkyy monesti ennakointina. Ei noussut ekalla ylös, toinen käsky. Palkkaus pallolla. Seuraavaksi seuraamisesta istuminen, mitä en vain jostain syystä ole saanut Rovalla treenattua. Ihan muutaman kerran vain kokeiltua. Tehtiin ihan muutama toisto käsiavuilla. Tätäkin hyvä alkaa vihdoin ja viimein treenaamaan! Koiralla on kyllä huvittava ilme ja ihmetys, kun ei käydäkkään aina maahan.

 
Ennen tokotreenejä ja niiden jälkeen.

Lahkun kanssa päästiin Sanna Kataisen oppiin agilitykentälle. Oltiin päivän viimeinen ryhmä, joten kerettiin hyvin sitä ennen tutustumaan paikkaan. Lahku sai myös samanikäisiä leikkikavereita samalla kun odoteltiin omaa vuoroa. Hieman huomaa jo pennussa murrosiän "ensioireita".

Agilityä tehtiin kahdessa eri osassa. Ensimmäiseksi oli putkipainotteisempaa pätkää, hieman takaakiertoja ja valssia. Meni tosi hienosti, taskuraketti päästeli tosi hienosti. Harmi kun tästä ei ole videomateriaalia. Se lukee hyvin ohjausta, vaikka välillä sitä itsekkin menee miten sattuu. Tokalla pätkällä oli vähän enemmän juoksemistä ja persjättöä, jolloin itse hirveän helposti taemmaksi. Lopulta saatiin onnistunut veto. Lahku on niin sähäkkä ja energinen tapaus, että sitä ei haittaa ollenkaan tehdä toistoja. Jäi todella hyvä fiilis treeneistä ja Sanna oli todella kannustava ja laitto menemään "pähkähullusti", mikä taas vapautti enemmän ja toi onnistumisia!

Oli kerrassaan ihana harrastuspäivä, mielellään olisi voinut vielä vaikka toisen samanlaisen päivän olla.

Ei kommentteja:

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!