Mennään täysillä tai ei yhtään

Joku voisi sanoa, että liioittelua ja rahan tuhlausta. Tiedän kyllä olevani erittäin herkästi huolestuvaa tyyppiä, varsinkin kun se liittyy eläimiin. Pienen pennun luusto on hauras koska se kehittyy ensimmäisen vuoden aikana niin paljon. Rova leikki siis viime viikolla toisen pennun kanssa, jonka jälkeen ontui hyvin kevyesti vasenta jalkaansa. Ei kipullut millään tavalla ja parin päivän jälkeen ei mitään huomattavaa. Viikko tämän jälkeen leikki jälleen uudestaan ja sitten jo ontui enemmän jalkaansa. Edelleenkään ei kotona kipullut millään tavalla, eikä liikeratoja kokeillessa tuntunut mistään aristelevan. Hälytyskellot alkoi hieman soimaan, sillä jos siellä olisi joku, joka kovemmassa rasituksessa uusisi aina ontumisen.

Sain ajan parin päivän päähän jota odotellessa olimme täyslevossa. Samalla hoitui 16vkon rokotukset. Rova painoi 9.1kg, eli paino ei enää nouse kuin alle 500g viikossa, kun kuukausi takaperin vauhti oli enemmänkin lähes 700-800g. Jokatapauksessa eläinlääkäri tutki pennun ja Rova hieman reagoi kun koskettiin vasemman etujalan ulommaisiin varpaisiin. Se oli kuitenkin hyvin kevyt reagointi. Toisaalta voi myös epäillä, että se oli sattumaa. Kuvattiin kuitenkin varmuudelta vielä etujalat ranteista. Kuvat eivät antaneet osviittaa mistään erikoisemmasta. Eläinlääkäri katsoi monesti Rovan liikettä, eikä se joka kerta edes ontunut, vain tietyssä liikkeessä/tietyssä nopeudessa.

Jäimme siis yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että seuraamme. Rova sai viikon ajaksi kipulääkityksen ja määräyksen, että kova rasitus on pannassa. Tyydymme siis viikoksi-kahdeksi rauhallisiin lenkkeihin. Jos vaiva jatkuu tämän jälkeen tai palaa taas rasituksen jälkeen, syytä käydä tutkittumassa uudestaan. Toivotaan, että kyseessä oli enemmänkin lihasvamma mikä ei ole kerennyt vaan lopullisesti parantumaan. Tai kyseessä olisi panoisteiitti eli suomennettuna kasvukivut. Nyt siis hommana on väsyttää pieni mies aivotyöskentelyllä. Luvassa on siis paljon aktivointilelujen täyttöä, herkkujälkien tekemistä ja kaiken uuden ja jännittävän kokemista.

Meillähän ei saisi olla sohvalla...

Pienen pennun matkassa

Rova täyttää huomenna 16 viikkoa. 4 kuukautta. Se on piristänyt meidän päiviä jo kohta kaksi kuukautta. 8.6 kiloa pelkää rakkautta. Pentu kasvaa ihan silmissä ja välillä sitä ihan hämmästyy, että ahaa nyt joku asia meneekin rutiininomaisesti tai se on tajunnut jonkun työn alla olevan jutun jujun.

Takapään käyttöä ollaan eri alustoilla treenailtu usempaankin kertaan. Liike on hyvin hallussa.

Ahne koira se on. Ja tosi nopeasti tarjoaa treeneissä opittuja asioita. Mutta myös turhautuu. Treenatessa Rovalla tempo saattaa välillä nousta liian korkeaksi ja pentu yrittää hätäisesti ennakoimalla saada palkan. Josta seuraa turhautuminen ja uikuttaminen, että miksen saa palkkaa mitä teen väärin. Tilanne seis, rauhoitutaan, tehdään jotain tuttua ja sitten laitetaan liike palasiksi. Aikaa se on vaatinut, mutta myös työn jälki on puhtaampaa ja Rovakin kykenee keskittymään pisempi pätkiä jo ilman kierroksien nostamista.

Hieman ääniherkkä se on myös. Uudet äänet herkästi pientä kettupoikaa mietittyvät ja niihin pitää päästä kommentoimaan. Toisaalta ihmishälinässä se ei ole moksiskaan ja täyteen bussiin mentäessä katselee hieman ympärilleen ja asettuu jalkatilaan makaamaan ja hetken päästä sieltä kuuluu jo tuhina. Uudet ihmiset se kohtaa mielellään, että melkein häntä irtoaa paikaltaan. Toisia koiria se edelleen hieman aluksi epäilee, mutta hetken päästä jo kirmailee innokkaana niiden kanssa. On ollut myös ihana huomata miten Rova osaa muovata käytöstään eri koirien kanssa, joidenkin kanssa mennään hirveällä tohinalla, joillekkin pitääkin antaa hieman tilaa ja aikaa.

Ulkoillessa se on maailman helpoin. Koirien ohittaminen yleensä sujuu varsin vaivattomasti. Pyörät ja lenkkeilijät eivät sen kummemmin kiinnosta. Se on helposti hallittavissa vapaana. Luokse se on tähän asti tullut tosi nätisti.

Rovan uusi harrastus on ruokakupin kantaminen. Metallikupin kantamisestahan on helppo siirtyä sitten metallikapulaan.. Eikös niin? / Reissun jälkeen pestään tassut ja mahakarvat, jonka jälkeen kuivitellaan. Yleensä siinä vaiheessa pienen lapinkoiran silmät alkaa lurpahtamaan kiinni.

En tiedä mikä tuo on, saanko hieman öristä?

Viikot vierii ja Rova se vaan kasvaa. Ei enää kyllä tunnista alla olevan postauksen koiraksi, ihan yhtäkkiä saanut jo vanhemman pennun mittasuhteita kropassaan. Viikkojahan on plakkarissa se 12. Joka päivä on silti opeteltavaa täynnä. Uusia asioita ja vanhojen muistuttelua. Uusia paikkoja ja tuttavuuksia. Viime viikolla päästiin myös käymään eläinlääkärissä ensimmäisten rokotusten vuoksi. Eläinlääkäri totesi myös molemmat pallit sinne minne pitääkin. Jee!

Mitä olen oppinut Rovasta kuluneen kuukauden aikana?

→ Sen, että Rova on hieman tuumiva ja joissain tilanteissa epäilevä pentu. Mörköjä löytyy päivittäin, mutta lähempää katsoessa kaikkihan on ihan ok. Rova on eri tilanteisiin sopeutuva pentu ja palautuukin jännittävistä tilanteista nopeasti.
→ Ahne, pirun ahne koira.
→ Nopeasti syttyvää ellei räjähtävää sorttia, jolle avainsana toimii myös rauhoittumisen osaaminen. Josta päästäänkin siihen, että sylissä se rauhoittuu todella hyvin. Ajoittain nukahtaa. Koulutus on siis kantanut hedelmää! Muutenkin sylissä tehtävät toimenpiteet (harjaus/kynsien leikkuu) onnistuu todella vaivattomasti.
→ Leikkisä. Tykkää niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa leikkimisestä. Suosikkilelut löytyy ja mitä kovempi meteli sitä paremmat huvit. Repimisleikit on parhautta.
→ Ketterä ja on hallinnut jo tulostaan asti kroppansa yllättävän hyvin ikäisekseen.
→ Heti pentuajasta tähän hetkeen todella kuuliainen ja rajat tunteva pentu. Ei irtoa hirveän kauas (onneksi) omistajastaan lenkillä irti pidettäessä.
→ Rova välttelee ajoittain lähelle tulemista, kuten hänen emänsä pentuna. Se tykkää olla lähellä, mutta ei aivan iholla. Säännöllisellä treenaamisella kuitenkin ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että tullaan mielellään aivan luokse ja pysytäänkin siinä jo hetki. Tämä on siis meidän yhteisten askareitten listassa ensimmäisten joukossa!
→ Yksinoloon totuttiin yllättävän vaivattomasti.

Juuri aloiteltiin maahanmenon alkeita, hienosti se hoksaa jo muutaman toiston jälkeen homman jujun. Pienissä pätkissä tosin ja leikin kera. Hallinnassa myös pienellä mieheltä löytyy jo istuminen, tassun antaminen ja katsekontaktin tarjoaminen. Kokeiltu ollaan myös vierellä oloa ja todella lyhyitä seuraamispätkiä niin, että herkkukone huutaa. Yhteisinä juttuina ollaan myös tehty makkarajälkeä ja lenkeillä myös omistajan etsintää.

Tarkoitus olisi myös alkaa treenaamaan takapään käyttöä laatikkomenetelmällä.
Ensi kertaan!

Mennään nyt sata lasissa

Lähemmäs neljä vuotta blogitaukoa. Ei suinkaan unohtunut juttu. Pisemmän tauon koirapuolella ja blogin päivittämisessä aiheutti aluksi muutto pois asuinpaikkakunnalta ja tämän jälkeen pääsy ammattikorkeakouluun. Oman koiran hankintaa olen odottanut siis reilun viisi vuotta, mutta sen ottamista on saanut venyttää edellä mainituista syistä.

Ja nyt pääsi sitten käymään näin:

Hänen nimensä on Rova, suomenlapinkoirapojan alku tuolta kaukaa pohjoisesta. Nyt hän tuli valloittamaan eteläisempää suomea! Ensimmäinen viikko uudessa kodissa on sujunut vauhdintäyteisesti, sillä pojasta näyttää löytyvät muutama vara-akku takataskusta. Rova on ollut myös hirmuisen leikkisä pentu lelujen parissa ja motivointia ruuan avulla on helppoa.

Hyvin on kuitenkin koirakansalaiseksi kasvaminen alkanut. Uusia paikkoja asuinalueelta on koluttu kovaan tahtiin, uusilla alustoilla, ihmetelty kodin ulkopuolista elämää, treenattu luoksetuloa, lutrattu vedessä. Koirakavereitakin ollaan löydetty rutkasti, kuten alla olevassa kuvassa on viikon nuorempi suomenlapinkoirauros Harmi. He ovat kuin paita ja peppu. Rova on hieman varovainen alkuunsa kohdatessaan uusia tuttavuuksia, mutta seuraavalla kerralla jo leikkii jo kovaa vauhtia toisten kanssa. Lenkeillä saatetaan ilmoittaa vastaantulevalle koiralle hermostuneisuutensa. Se on siis asia mihin ollaankin pikkuhiljaa ottautumassa. Hieno homma on kuitenkin se, että pentu palautuu siitä samantien.

Meidän hullutteluja pääsee siis jatkossa lukemaan tämän blogin kautta!