Poronpaimennusleiri Pellossa

Edelleenkin ihan onneni kukkuloilla tuosta viikonlopusta. Jokainen kilometri oli todellakin sen arvoista. Lappi oli ihan uskomaton, sellainen paikka missä mieli lepää ja kokee sen hiljaiseksi vetävän luonnon. Näin ensimmäistä kertaa ikinä upeita revontulia keskellä yötä ja pääsin seuraamaan vierestä poromiesten kunnioitettavaa työtä. Yöt prosessoitiin päivällä opittuja asioita (minä kuin Rovakin), nähtiin kaikki Rovan sisarukset sitten luovutusiän ja tietysti päästiin harjoittamaan paimennustaitoja.

Rova suoriutui paimennusleiristä hienoin arvosanoin. Omistajan leuka meinasi nimettäin pudota toisena päivänä jo pois paikoiltaan, kun katsoi pennun menoa. Sen kehityskäyrä oli lähes pystysuora ja selkein kaikista sisaruksista. Sen meno oli suhteellisen pidättyväistä ja mietteliästä ensimmäisellä yrittämällä, mutta päivän toisella yrittämällä nähtiin jo ihan uudenlainen koira: itsevarma, hyvin porolaumaa ohjaava ja painoittava ja eri äänensävyjä haukunnallaan ilmoittava pentu. Se oli selkeästi miettinyt tauolla, niin kuin omistajakin, että mitä oli tapahtunut. Täytyy myöntää, että itsekkin tiedän olevani varsin kova jännitäjä, sai ennen aitaukseen menoa muutaman kerran hengitystä tasata ja työskennellessäkin leirin pitäjä antoi hengitysharjoituksia. Siitä selvittiin ja ensi kerralla ei jännittänyt kumpaakaan niin paljoa!

Käytiin kerran leirin aikana myös lampailla Rovan äidin ja siskon kanssa kuljettamassa metsätietä pitkin. Sen ajan näki selvästi, että Rova prosessoi hirmuisesti tapahtuvaa. Se selkeästi vapautti koiraa sitten poroille mentäessä.

Parin päivän aikana pääsi tutustumaan Rovan sisaruksiin ja oli hauska huomata samoja piirteitä: aktiivisia, hieman omapäisiä (toiset enemmän kuin toiset toki) ja jotka olivat toimivia työkavereita poroaitauksessa. Suurimpana erona pennuista selkeästi silti oli se, että Rova tulee henkiseltä iältään muihin verrattuna paljon takana. Ovathan pennut vasta 11 kuukautta eikä ihmekkään, että ovat pentumaisia. Rova oli silti vielä pikkupentumaisempi kuin sisaruksensa.

Meillä oli niin hauskaa ja ehdottomasti auton nokka käännetään kohti Lappia ensi talvenakin!

Niin samanlaiset, mutta niin erilaiset. Veljekset Rova, Supe ja Poju.

Opettele heittäytymään mukaan tähän hommaan

Moi pitkästä aikaa. Täällä onkin ollut tarpeettoman hiljaista.

Me käytiin Rovan kanssa viettämässä yksi viikonloppu helmikuusta Keski-Suomessa ja Mamin leikkikoulussa Jyväskylässä. Paikkana oli Haukkuvaara joka oli meille ihan vieras ympäristö. Omiin bravuureihin ei ole koskaan kuulunut leikin opettaminen, ainakaan hirveästi vahvistaen. Aiempi koira kun on ollut hirvikoira, jota ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut lelut. Rovan kanssa oon sitten saanut opetella ihan alusta asti leikkimisen salat ja täytyy myöntää, ihan keskinkertoisesti oonkin siinä onnistunut. Ja mikä parasta, leikkiä ja leikkimistä pystyy aina kehittämään itsessään.

Käytiin kaksi 20 minuutin harjoituskertaa Mamin valmennuksessa ja saatiin kotiinviemiseksi niin paljon vinkkejä ja kädestä pitäen opastusta siitä, miten lähdetään kehittämään meidän leikkiä. Eka veto meni oikeastaan ihan ajatusmallia leikkimisestä muuttaen ja opetellen heittäytymään, väli sitten prosessoitiin Rovan kanssa ihan kunnolla, toka veto meni oikein hienosti. Siis meidän parasta leikittämistä koskaan. Mä tajusin idean ja Rova tykkäsi paljon. Rovahan on siis myös ihan hulluna palloihin, joten päästiin valvovan silmän alle kehittämään sitäkin. Oli kyllä ihan huippu valmennus!

Maanantaina käytiin kokeilemassa Annan ja Lyytin kanssa Agimesta Espoosta. Vapaaharjoitteluvuorolla oli meidän lisäksi muutama koirakko, joten vielä jäi ihan hyvin tilaa treenailla. Tunnin vuorolla saatiin hyvin tehtyä liikkeitä, mutta lyhyissä pätkissä, sillä koirat väsyivät kyllä nopeasti lämpöisessä tilassa. Me treenattiin nyt merkin kiertoa, kontaktin pitämistä, kapulan pitoa ja seuraamista.

Ekana kontaktin luomista, mikä on tietysti ollutkin meidän homma numero yksi treenaamisessa murkkuiän saavuttamisen jälkeen. Hyvin saatiin se pelaamaan vaikka selkeästi lapsoselle se oli vaikeaa. Jatkossa muistiin, että herkku aina vain taskusta. Luulin tämänkin olevan aika selviö, mutta niin sitä vain ollaan joustettu omistakin kriteereistä.

Merkin kierrosta Rova on kehitellyt viimeisen kuukauden aikana pienen ongelman itselleen. Luulen, että kun ajoittain meidän ruutukin on epävarma ja aiemmin se on ottanut targetikseen ruudun tötsät, se on alkanut tekeen sitä kierrossa. Menee siis kyllä hyvällä meiningillä merkille, mutta jää sinne. Se siis on jäänyt odottamaan uutta käskyä. Anna ehdotti, että kokeillaan lelupalkkaa ja annetaan koiran itse miettiä mitä sen kuuluu tehdä, kun menee merkille. Ekalla vedolla taidettiin hieman härnätä koiraa lelulla ja se tuli vauhdilla takaisin. Toisella vedolla sai itse miettiä ja heti kun otti vähänkin askelta meihin vapautettiin. Tehtiin muutama ihan hyvä toisto! Jee! Jatkossa lelupalkalla samaa, ehkä me päästään takaisin siihen pisteeseen missä oltiinkin.

Kapulan pidossa ollaan päästy NIIN PALJON eteenpäin. Ollaan saatu lisättyä huimasti kestoa, varmennettua otetta. Kotona jopa voin jo koputella kapulaa ilman, että Rova reagoi siihen. Nyt huomattiin vain, että häiriö oli paikoin liian korkea sen hetkiseen tilanteeseen ja Rova ajoittain turhautui kun ei saanutkaan mählätä kapulaa suussa. Kun niin tapahtui, Rovalle toimi hyvin kapulan ottaminen tiukasti pois ja kokeilu uudestaan paremmalla menestyksellä. Lisää treeniä nostaen häiriötä hiljalleen.

Lopuksi seuraamista, missä Rovalla paikka välillä hakuilee innokkuuden vuoksi. Suorilla pätkillä piti muutaman kerran korjata paikka. Mut sitten kun paikka on oikea niin meno näyttää niin hienon lennokkaalta kun koiralla on niin paljon intoa ja menohaluja. Lopuksi vielä vähän väsähtänyt täyskäännös, alko olemaan koirallakin puhti pois kun halli oli niin lämmin.

Hyvät treenit! (Ps. Päivitin kehitys kuvin-sivulle uuden posekuvan meidän juniorista!)

Talvipakkasilla kun olet saanut leikkiä parhaiden kavereiden kanssa jo toista tuntia ulkona ja kaverit on mählännyt sun naamakarvat, voi toinen korva helposti jäätyvä hetkeksi taittoon.

Viikonloppu vauhdikkaasti käyntiin

Päästiin lauantai-aamuna vihdoin porukalla treenaamaan ja saamaan alle kunnon treenit. Lähiaikoina kun ollaan Rovan kanssa treenailtu liikkeiden osia vain keskenämme kotosalla. Meidän kanssa treenaili Anna ja Just sekä Katarina ja Kovu. Oltiin varattu Espoosta Sporttikoirahalli, olipa kiva välillä saada uudessa ympäristössä treeniä.

Tehtiin ruutua, seuraamista ja seuraamisesta maahanmenoa. Ruudussa lähdettiin ottamaan asiakseen taas se, että koiran singotessa ruutuun se menee targetille suoraan ilman kyselyjä. Rovalla on nimettäin ollut "ongelmana" liikettä tehdessä, että se kääntää kroppansa hyvissä ajoin minuun, eikä käänny vasta kun jalat/jalka on targetilla. Pyrittiin siis tähän ongelmaan tarttumaan heti. Katarina pitää ja minä lähetän ruudun oikealta puolelta, sinkoaa hyvin ja hakee targetille. Pari toistoa menee hyvin. Kokeillaan vielä niin, että minä lähetän ja Anna on palkkamassa ruudussa. Menovauhdeissa ei ole mitään vikaa. Targetille tarjoaa taka-jalkojaan. Kokeiltiin, että menee rakettina targetille ja ennen kun kääntyy Anna viskaa palkan. Tokalla toimi ihan, jätettiin tähän. "Hienosäätöä vaille valmista."

Tauko.

Seuraamisessa ajoittain hieman liian korkea vire ja koska olen panostanut kääntöihin, oli tiiviisti kiinni minussa liikkeessä. Tähän huomio - vaihtelevaa treeniä, ei ennalta arvattavaa. Kuitenkin ihan into pinkeänä tekemässä, se on tärkeintä! Jäävissä maahanmenoa ollaan treenattu nyt tosi paljon ja se näkyy. Se iskeytyy lattiaan samantien käskyn jälkeen. Toisen toiston jälkeen otin tarkoituksella vain suoraa seuraamista, mutta alkaa tarjoamaan maahanmenoa. Ei kuitenkaan turhautunut kun käsken jatkamaan seuraamista. Parin suoran seuraamisen jälkeen otettiin vielä maahanmeno niin, että Anna naksutti onnistuneesta ja heitin lelun palkaksi. Joka toimi hyvin. Tähänkin pitää saada erilaisia variaatioita ja niin ettei ole ennalta arvattavaa.

Hyvä treenikerta siis taas alla. Tarkoituksena oli ottaa vielä kapulan pitoa ja kontaktia, mutta aika loppui kesken. Niitä siis ensi kerralla!

Ihanan hirveä murrosikä

Nyt kun allekirjoittanutkin alkaa olemaan sinut tuon välillä rajojaan testaavan varhaisteinin käytöksestä, voisi siitä kirjoittaa sanasen. Rovan kanssa on yhteiselämä mennyt ennen murrosikää oikeasti kuin ruusuilla tanssien. Kuten olen ehkä joillekin joskus tästä sanonut, on se kuin ihmisen mieli.

En vain sattunut muistamaan minkälaista on omistaa murrosikäinen uroskoira.

Ja koska olen varsin ylianalyyttinen sekä omasta, että koiran käyttäytymisessä, tuntui kuin minulta olisi kaikki vinkki vitoset tai mielikuvitus kadonnut koiran kouluttamisesta. On sitä ennenkin löydetty keinot koiran joihinkin ei-toivottuihin toimintoihin, miksei nytkään. Mutta kuitenkin, mitä minä nyt teen kun se huutaa (ehkä vähän liioitellusti kun koira inisee, mutta siltä se tuntui) tuolle tyttökoiralle? Miksi se tulee vasta kolmannella käskyllä luokse, kun pitäisi tulla perhana vie ekalla? Ohituksetkin on ottanut takapakkia!! Joka toinen metri kusi lentää! AAAARGGH!

Nyt kun mietin missä solmussa minun aivot oli sillä hetkellä kun tajusin Rovan "sairastavan" sitä kuuluistaa murrosikää, voi vaan nauraa. Se järkytti kieltämättä meikäläisen täysin. Yhteiselämä meni niin täydellisesti kun vain pystyi ja sitten matto vedettiin alta. Todellisuudessa me vain otettiin hieman takapakkia käytännön harjoitteluissa. Survottiin sitä lihapullaa kuin viimeistä päivää koiralle lenkeillä oikeanlaisista ohituksista, nostaen samalla häiriötä. Korjattiin Rovan ei-toivottua käytöstä muiden koirien kanssa. Aloitettiin ihan nollasta luoksetulojen parhaus superpalkoilla. Eikä me vieläkään olla siinä minun haluamassa pisteessä (perfektionisti kuittaa ja kiittää), mutta menee meillä hitokseen paremmin kuin reilu kuukausi sitten. Aivan varmasti myös tullaan ottamaan takapakkia ajoittain kun teini tahtoo testata, mutta katse on ylöspäin!

Asioita on myös alkanut ottaa huumorilla. Se ei kyllä koskaan ole silti tarkoittanut sitä, että kriteereitä höllättäisiin. Rova näkee mörköjä harvase päivä, välillä se on ohi pyyhkäisevä teinilauma huput päässä ja kovaan ääneen kälättäen. Välillä se on lenkkipolulla vastaantuleva kanto. Tai tolppaan jätetty ilmapallo, se oli tosi pelottava muuten!

Ihan rehellisesti sanottuna voin silti todeta, että on tuo koira silti ihan mielettömän kuuliainen ja helppo koira. Meidän lenkit vapaanakin alkaa olemaan ihan nautinnollisia, koska Rova selkeästi tietää jo minkälaista käytöstä toivon häneltä (ei pissata jokaista tolppaa tai koluta tienpieliä). Tässäkin ikävaiheessa, edelleen, ihan kuka tahansa koiratuttu menee seurassa kuin vettä vain. Se on silti fakta, että tämä aika ei luojan kiitos ole ikuinen ja kun me nytkin näin hyvin ollaan päästy eteenpäin, niin eiköhän se helpota aikanaan.