maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevään ekat ulkotreenit ja siihen päälle agilityä

Sunnuntaina kokoonnuttiin taas lappalaiskoiraporukalla treenaamaan. Lajina toko ja vuoden ekat ulkotreenit! Hiekkakenttä kutsui ja mikäpä oikeasti parempaa tehdä sunnuntaina aamupäivänä, kuin istua aurinkoisessa kevätsäässä ja katsella kun hyvä porukka treenaa. Molemmat pojat pääsi tällä kertaa treenaamaan.

Rovan kanssa ruutua ja seuraamisen käännökset. Rovalla on alkanut tippumaan kontakti 90° asteen käännöksissä, joten otin sen Ninan tarkan silmän alle. Meiltä puuttui siis täysin tärkeä vasemman jalan näyttävä askel, millä kerron mihin suuntaan olen kääntymässä. Näinkin simppeli juttu! Teet siis kääntyessäsi 45° asteen ohjaamisen vasemmalla jalalla. Rovalle on myös hyvä opettaa kääntymiset hitaammassa vauhdissa ja nostaa kriteerejä jonkin verran. Ruudussa opeteltavana targetille tassukosketus, sillä nyt Rova mentäessä käy koskettamassa, mutta palaa takaisinpäin. Vauhti ja tekeminen oli tosi kiva!

Lahkun kanssa sivulle tulemista ja sen paikan löytymistä. Palkka/ohjauskäsi tarpeeksi taakse, jotta oikea paikka saadaan varmemmaksi. Tuloja sivuille eri kulmista. Tässä siis takapään treenaaminen todella iso osa opetusta!

Kuvituskuvana Outi Uusitalon ottama kuva meidän ekasta rally-tokokisasta rodun mestaruuksissa Tuusulassa!

Maanantaiksi hommasin meille Maijun oppiin irtotunnin. Me ollaan Lahkun kanssa oltu tosi pienellä treenaamisella ja haettu vaan iloista ja vauhdikasta menoa. Työn alla on vielä paremmalla sykkeellä irtoaminen, sillä välillä Lahku jää melko kiinni minuun. Mut nämä treenit oli tosi kiva yllätys! Saatiin hyvä keskittyminen ennen kentälle menemistä kun Lahku sai tarjota kontaktia. Ei kertaakaan painellut Maijun luo.

Möllirata (mustat). Irtosi hienosti putkeen. Tein pari kertaa (3) hypyn molemmilta puolilta niin saatiin näppärä valssikin aikaiseksi. Putkesta (5) hypylle Lahku otti tosi hienosti vastuuta. Tehtiin vielä rata valkoisilta numeroilta 13(takaakiertona)-14-15-16-5-18-19 päästellääksemme vielä kunnolla. Yhdellä yrityksellä en ohjannut (18) putkeen tarpeeksi selvästi ja paineli ohi Maijun luo palkalle. Tokalla yrittämällä meni jo purkkiin. Maiju heitti palkan aina vikan hypyn taakse, tää oli tosi kiva. Ja vitsit miten hienosti (14) hypyn jälkeen sain itse edetä suhteellisen kaukana Lahkusta ja toinen hoiti itsenäisesti homman kotiin.

Asioita mitä treenata: virittele koiraa ennen kun lähdet suorittamaan rataa, varsinkin nyt kun se hirveän helposti on hajujen perään. Treenaa myös virittelyn kautta takaakierrolla vauhdin säilymistä (missä takaa, yks-kaks-kolme takaa) ja heitä pallo askeleen jälkeen menosuuntaan.

Ei kommentteja:

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!