En tiedä mikä tuo on, saanko hieman öristä?

Viikot vierii ja Rova se vaan kasvaa. Ei enää kyllä tunnista alla olevan postauksen koiraksi, ihan yhtäkkiä saanut jo vanhemman pennun mittasuhteita kropassaan. Viikkojahan on plakkarissa se 12. Joka päivä on silti opeteltavaa täynnä. Uusia asioita ja vanhojen muistuttelua. Uusia paikkoja ja tuttavuuksia. Viime viikolla päästiin myös käymään eläinlääkärissä ensimmäisten rokotusten vuoksi. Eläinlääkäri totesi myös molemmat pallit sinne minne pitääkin. Jee!

Mitä olen oppinut Rovasta kuluneen kuukauden aikana?

→ Sen, että Rova on hieman tuumiva ja joissain tilanteissa epäilevä pentu. Mörköjä löytyy päivittäin, mutta lähempää katsoessa kaikkihan on ihan ok. Rova on eri tilanteisiin sopeutuva pentu ja palautuukin jännittävistä tilanteista nopeasti.
→ Ahne, pirun ahne koira.
→ Nopeasti syttyvää ellei räjähtävää sorttia, jolle avainsana toimii myös rauhoittumisen osaaminen. Josta päästäänkin siihen, että sylissä se rauhoittuu todella hyvin. Ajoittain nukahtaa. Koulutus on siis kantanut hedelmää! Muutenkin sylissä tehtävät toimenpiteet (harjaus/kynsien leikkuu) onnistuu todella vaivattomasti.
→ Leikkisä. Tykkää niin ihmisten kuin muiden koirien kanssa leikkimisestä. Suosikkilelut löytyy ja mitä kovempi meteli sitä paremmat huvit. Repimisleikit on parhautta.
→ Ketterä ja on hallinnut jo tulostaan asti kroppansa yllättävän hyvin ikäisekseen.
→ Heti pentuajasta tähän hetkeen todella kuuliainen ja rajat tunteva pentu. Ei irtoa hirveän kauas (onneksi) omistajastaan lenkillä irti pidettäessä.
→ Rova välttelee ajoittain lähelle tulemista, kuten hänen emänsä pentuna. Se tykkää olla lähellä, mutta ei aivan iholla. Säännöllisellä treenaamisella kuitenkin ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että tullaan mielellään aivan luokse ja pysytäänkin siinä jo hetki. Tämä on siis meidän yhteisten askareitten listassa ensimmäisten joukossa!
→ Yksinoloon totuttiin yllättävän vaivattomasti.

Juuri aloiteltiin maahanmenon alkeita, hienosti se hoksaa jo muutaman toiston jälkeen homman jujun. Pienissä pätkissä tosin ja leikin kera. Hallinnassa myös pienellä mieheltä löytyy jo istuminen, tassun antaminen ja katsekontaktin tarjoaminen. Kokeiltu ollaan myös vierellä oloa ja todella lyhyitä seuraamispätkiä niin, että herkkukone huutaa. Yhteisinä juttuina ollaan myös tehty makkarajälkeä ja lenkeillä myös omistajan etsintää.

Tarkoitus olisi myös alkaa treenaamaan takapään käyttöä laatikkomenetelmällä.
Ensi kertaan!

Mennään nyt sata lasissa

Lähemmäs neljä vuotta blogitaukoa. Ei suinkaan unohtunut juttu. Pisemmän tauon koirapuolella ja blogin päivittämisessä aiheutti aluksi muutto pois asuinpaikkakunnalta ja tämän jälkeen pääsy ammattikorkeakouluun. Oman koiran hankintaa olen odottanut siis reilun viisi vuotta, mutta sen ottamista on saanut venyttää edellä mainituista syistä.

Ja nyt pääsi sitten käymään näin:

Hänen nimensä on Rova, suomenlapinkoirapojan alku tuolta kaukaa pohjoisesta. Nyt hän tuli valloittamaan eteläisempää suomea! Ensimmäinen viikko uudessa kodissa on sujunut vauhdintäyteisesti, sillä pojasta näyttää löytyvät muutama vara-akku takataskusta. Rova on ollut myös hirmuisen leikkisä pentu lelujen parissa ja motivointia ruuan avulla on helppoa.

Hyvin on kuitenkin koirakansalaiseksi kasvaminen alkanut. Uusia paikkoja asuinalueelta on koluttu kovaan tahtiin, uusilla alustoilla, ihmetelty kodin ulkopuolista elämää, treenattu luoksetuloa, lutrattu vedessä. Koirakavereitakin ollaan löydetty rutkasti, kuten alla olevassa kuvassa on viikon nuorempi suomenlapinkoirauros Harmi. He ovat kuin paita ja peppu. Rova on hieman varovainen alkuunsa kohdatessaan uusia tuttavuuksia, mutta seuraavalla kerralla jo leikkii jo kovaa vauhtia toisten kanssa. Lenkeillä saatetaan ilmoittaa vastaantulevalle koiralle hermostuneisuutensa. Se on siis asia mihin ollaankin pikkuhiljaa ottautumassa. Hieno homma on kuitenkin se, että pentu palautuu siitä samantien.

Meidän hullutteluja pääsee siis jatkossa lukemaan tämän blogin kautta!

Sinihopeaa

Kuvapäivittelyä! Tuli leikittyä uudella rungolla (älkää oksentako kuvan kolme räkäsmägmän vuoksi...) :>
Photoshop on paras. Ja Kassu!

Jos pidän siitä, se on minun

Aina on ihanaa nähdä koiriensa sukulaisia. Alku viikosta meillä oli mahdollisuus tavata hieman Kassu lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia! Ja kukapa ei tähän ei suostuisi. Meitä tuli piristämään lapsenlapsi Pihka ja hänen kaksi lastansa Myy ja Mökö. Muutama paimentava haukku oli siis reissussa!

Paukapää Iines alias Pihka

En tiedä ollenkaan oliko se sitten yhtään hyvä juttu kun näin ne kaksi maailman suloisinta ja rohkeinta lapparipentua jalkojeni edessä katsomassa silmiin ja heiluttamassa häntäänsä. Siinä nimettäin teki mieli tehdä temppu ota-ja-katoa-nopeasti-paikalta. Myös Kassu otti pennut hyvin vastaan, aluksi se hieman arasteli pieniä ja innokkaita penikoita, mutta lopuksi juoksenteli niiden kanssa. Eikä Pihkankaan seura ollut yhtään huonoa, ihana nähdä kun he yhdessä viilettivät pitkin jäätä kiusaten toisiaan ja mitäs muutakaan kuin paimentaen toisiaan.

Myy (Duohta Ustit Gahci Manna) ja Mökö (Duohta Ustit Gahci Stallu)

Oli mukava tavata, otetaan joskus uudelleen!
Kuvia löytyy täältä: http://junnukoirat.kuvat.fi/kuvat/Lappalaiskoirat/Kassu,+Pihka,+Myy+ja+M%C3%B6k%C3%B6/