Miten sitä meneekään

No mitä me ollaan tehty.

Lahku ainakin tietää. Se vapaana muutama viikko takaperin ollessaan lenkkimaastossa tökännyt silmänsä todennäköisesti tikkuun, jonka seurauksena eläinlääkärireissu. Sarveiskalvoon tuli pieni viiltomainen, pinnallinen haavauma. Mikä tarkoitti sitä, että edessä oli isompi ruljanssi silmätippojen kanssa. Kaksi ensimmäistä päivää meni kipulääkkeestä huolimatta aika paranneltaessa itseään, mutta sen jälkeen oltiin yhtä iloinen ja virkeä poika kuin aina.

Me ollaan käyty kyläilemässä kotikonnuilla, odotettu ensilumen tuloa (mikä vihdoin ja viimein saapui pääkaupunkiseudulle), käyty harvase päivä treenaamassa ja yritetty selvitä tästä kaamoksesta. Pojat on päässyt fysioterapeutin käsittelyyn. Meillä arki rullaa aika hyvin, tietysti vähän lenkkeilessä pulssia nostattaa kaksi teini-ikäistä koiraa, mut hei, sitä saa mitä tilaa.

Rovan kanssa ensi vuoden alussa aloitetaan toko-ryhmässä treenaaminen, että saataisiin meidät vihdoin ja viimein kisavalmiiksi ja korkkaamaan ALO-luokka. Kyse on minusta eniten häiriöstä, muuten meillä ollaan jo ihan hyvällä mallilla. Tämän lisäksi joka toinen viikko päästään agilityä treenaamaan ryhmässä.

Lahkun kanssa tarkoitus aloittaa valmennusryhmässä agilityn treenaaminen kunnolla. Ollaan saatu hyvät avaimet luomaan pohjaa lajille, mutta nyt haluan valvovan silmän alle kehittymään. Lappalaiskoirista koostuva harrasteryhmän kanssa päästään myös kuukausittain Nina Mantereen oppiin. Lisäksi ilmoitin Lahkun juuri Jalostuspäiville kuopioon tammikuulle. Myöhemmin keväällä olisi myös pääkaupunkiseudulla rodun erikoisnäyttely, pitää harkita sinnekkin lähtemistä!

Onneksi on kuitenkin pitkä joululoma tiedossa! Me lähdetään viikonloppua kohden kohti keski-suomea, josta siirrytään joulun tienoolla pohjois-savoon. Toivottavasti tiedossa on luminen ja ihana joulu! Joulun välipäivinä ja sen aikana on silti tarkoitus tavata koirakavereita, käydä sulattamassa kinkkuja koirakylpylässä ja treenailla hieman hyvässä seurassa.

Sellainen vuosi 2018. Jos vain jaksan koota vuoden kohokohdat ja mitä kaikkea on tapahtunut ja jopa seuraavan vuoden tavoitteet, siihen olisi hyvä lopettaa tämän vuosi. Toinen asia se, miten toteutuu. Kaikesta huolimatta ihanaa joulua!

Lappalaiskoirien superpäivä

Kuopiossa järjestettiin 10.11 lappalaiskoirille suunnattu superpäivä, jonka Pohjois-Savon lappalaiskoirien aktiiviset jäsenet järjestivät ensimmäistä kertaa. Paikaksi valikoitui Koiramekka, jossa itsekkin oli tullut treenailtua muutaman kerran aikaisemmin. Halli oli iso, hieman tosin kaikui, mutta kentät olivat laadukkaat. Erityisesti "odotustila" ja kahvila olivat persoonalliset ja kodikkaat, oli mukava odotella omaa vuoroa sohvalla röhnöttäen. Vierestä löytyi hyvä lämppälenkkikin.

Rovan kanssa meillä oli luvassa tokoa pitkän tauon jälkeen. Olin laittanut sen totaalitauolle oman mielenterveyden vuoksi, joten kunnon tokotreenejä on viimeksi tehty viime keväänä. Rova eli hyvin vahvasti yli puoli vuotta sitten murrosiän pahinta jaksoa, jolloin jouduttiin ottamaan monessa eri asiassa takapakkia. Se ei kestänyt toistoja tai häiriötä, joten kun muutenkin agility oli astumassa kuvioihin, päätin tokosta ottaa hieman taukoa. Mikä on ollut tosi hyvä päätös! Kotona ollaan toki korjattu kapulan pitoa, tehty tasapainotyynyllä kaikkea kehonhallintaa ja perusasentoa ja sen sellaista.

Voin sanoa siis, että hieman jännitti. Meidän lisäjännitystä lisäsi myös se, että auto ei suostunut starttaamaan ajallaan ja jouduin kirjaimellisesti ajamaan kaasu pohjassa, että kerkeäisin oman vuoron alkuun. Onneksi sain kotona hieman lämmiteltyä Rovaa ja hieman vielä ennen oman tunnin alkua. Samailla sykkeillä vaan treenaamaan.

Kuva otettu aiemmin treenatessa Koiramekassa.

- Jatkossa aina ennen treenejä kontaktileikki. Luodaan hyvä alku treeneille.
Tätähän ollaan Rovan kanssa ennen taukoa tehtykin paljon, mutta vasta nyt oikeasti oivalsin tän tärkeyden. Se sai tosi paljon Rovaakin syttymään työskentelemään.

- Jos joudun käyttämään jätä-käskyä, älä palkkaa aina pelkästä luoksetulemisesta. Kehu. Käske sivulle ja palkkaa.
Kun palkkaat sivusta, laita koira tekemään töitä eli nostamaan etujalkojaan hyvin vähän saadakseen palkan. Palkka vasemmasta kädestä. Muista myös, että herkkukäsi liikkuu taskulle vasta, kun olet kehunut.

Tehtiin ensi peruspätkää seuraamisesta. Huomasin, että tauko on saanut Rovan tulemaan hieman eteen seuraamisessa. Siihen siis huomion kiinnittäminen ja korjaaminen! Hyvin onnistuneet täyskäännökset (minä käännyn vasemmalle) jossa koira on koko ajan skarppina. Käännöksissäkin hyvin mukana, ei pääse syntymään missään vaiheessa väljyyttä! JES. Yhdessä perusasennossa jäi seisomaan, mitä ei liiemmilti ole harrastanut. Liekö mistä sekin aivopieru. Vauhdinmuutoksissa, erityisesti normaali käynti-juoksu, Rova tahtoi lukea minun elehdintää siten, että teki maahanmenon. Hertan kanssa ei löydetty mitää erityistä elehdintää, mistä Rova voisi sen ottaa. Saatiin kuitenkin muutama hyvä toisto alle. Tämä treenattavaksi!

Otettiin seuraamisesta maahanmeno. Tiesin, että tässä ei ole ongelmia, koska maahanmeno on Rovan vahvinta osaamista. Kuten ylempänä kirjotin, se näkyy monesti ennakointina. Ei noussut ekalla ylös, toinen käsky. Palkkaus pallolla. Seuraavaksi seuraamisesta istuminen, mitä en vain jostain syystä ole saanut Rovalla treenattua. Ihan muutaman kerran vain kokeiltua. Tehtiin ihan muutama toisto käsiavuilla. Tätäkin hyvä alkaa vihdoin ja viimein treenaamaan! Koiralla on kyllä huvittava ilme ja ihmetys, kun ei käydäkkään aina maahan.

 
Ennen tokotreenejä ja niiden jälkeen.

Lahkun kanssa päästiin Sanna Kataisen oppiin agilitykentälle. Oltiin päivän viimeinen ryhmä, joten kerettiin hyvin sitä ennen tutustumaan paikkaan. Lahku sai myös samanikäisiä leikkikavereita samalla kun odoteltiin omaa vuoroa. Hieman huomaa jo pennussa murrosiän "ensioireita".

Agilityä tehtiin kahdessa eri osassa. Ensimmäiseksi oli putkipainotteisempaa pätkää, hieman takaakiertoja ja valssia. Meni tosi hienosti, taskuraketti päästeli tosi hienosti. Harmi kun tästä ei ole videomateriaalia. Se lukee hyvin ohjausta, vaikka välillä sitä itsekkin menee miten sattuu. Tokalla pätkällä oli vähän enemmän juoksemistä ja persjättöä, jolloin itse hirveän helposti taemmaksi. Lopulta saatiin onnistunut veto. Lahku on niin sähäkkä ja energinen tapaus, että sitä ei haittaa ollenkaan tehdä toistoja. Jäi todella hyvä fiilis treeneistä ja Sanna oli todella kannustava ja laitto menemään "pähkähullusti", mikä taas vapautti enemmän ja toi onnistumisia!

Oli kerrassaan ihana harrastuspäivä, mielellään olisi voinut vielä vaikka toisen samanlaisen päivän olla.

Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely

© Iina Saarikko

Viime viikonloppuna käännettiin auton nokka kohti kotikontuja keski-suomeen. Sunnuntaina oli vuorossa Lahkun ensimmäinen koiranäyttely, mikä pisti vähän jännittämään. Emännän viimeisin kehäkierros on ollut yli kolme vuotta sitten. Ainakin. Varmaan itseasiassa tuplasti pisemmältä ajalta. Ja me alotettiin näyttelyurakka ihan vaan erikoisnäyttelystä.

Ikää reilu 7,5kk. "Tasapainoisesti kehittynyt hyvät mittasuhteet omaava, sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus. Alaleuka saisi olla vahvempi. Hieman leveäasentoiset korvat. Hyvä etuosa ja runko. Sopiva luuston vahvuus ja kulmaukset. Hieman jyrkkäasentoinen lantio ja alaskiinnittynyt häntä. Kevyet liikkeet, takaliike saisi olla voimakkaampi ja häntä saisi kiertyä kauniimmin selän päälle. Reipas käytös."

Kattavan arvostelun kirjoitti Riitta Niemelä ja tuloksena PEN4. Eniten ilahdutti pennun käytös kehässä. Se ei ollut moksiskaan. Meidän näyttelytreenaaminen oli nimettäin yhden käden sormilla laskettavissa, tokihan tutkimista ollaan opeteltu koko pentuajan vieraiden kustannuksella. Ja tosi hienosti Lahku meni! Ylpeä saa olla.

© Tutta Alarotu, kiitos paljon ihanista kuvista!

Minä koiranohjaajana ja sen haasteet

Koiranohjaaminen ja erityisesti siinä kehittyminen on ollut oman mielen päällä jo useamman kuukauden. Kaikki se johtunee täysin siitä, että olen alkanut treenaamaan molempien koirien kanssa yhä useammin ja useammassa lajissa. Se on laittanut miettimään paljonkin sitä, miksi juuri jollain tietyllä hetkellä toimin tietyllä tavalla ja miten se vaikuttaa minuun ja/tai koiraan. Vaikuttaako se negatiivisesti vai positiivisesti? Ajatusten selkeyttämiseksi ajattelin kirjoittaa tästä blogimerkinnän, joten koittakaa saada ajatuksenjuoksustani kiinni - jos samaistutte tai olette eri mieltä jostain, kommentoikaa.

Koiranohjaajana toiminen ja koirankouluttaminen pistää nöyräksi. Itselläni kesti yllättävän kauan tajuta, että minä itse olen syypää siihen, että vahvistan koiran huonoja piirteitä. Tai treenikentällä saan koiran ahdistumaan jostain liikkeestä pelkästään omalla käytökselläni. Se, että korjaan itse omaa fiilistäni ja yritän katsoa koiran kautta tilannetta, auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Koiraharrastus on minulle henkireikä ja sen vuoksi olenkin aina ollut tosi ankara itselleni, en ole hyväksynyt epäonnistumisia itseltäni ja asiat on tehty vaikka sitten hampaat irvessä kun ei mitenkään. Mutta sillä tyylillä en tule saamaan täyttä potentiaalia koirastani.

Huomasin, että mitään isoja asioita ei tarvitse muuttaa itsessään. Kyse on tosi pienistä asioista loppujen lopuksi. Rovan kanssa olen eniten työstänyt koiranlukutaitoja. Myöskin arkipäiväisissä tilanteissa koiran elehdinnän lukeminen tai miksi koira reagoi tiettyyn asiaan tietyllä tavalla, saa valtavasti ymmärrystä sen käytökselle. Mikä tietysti pitäisi olla täysin ilmiselvä asia ja jota kieltämättä uskoinkin tekeväni. Rova on aktiivinen, mutta herkkä koira. Se kestää toistoja ja jonkun verran paineistamista, minkä purkaa positiivisesti treenikentällä. Jos paineistus menee yli, koira lopettaa toimimisen. Mistä syntyy itselleni helposti turhautuminen.

Varsinkin tälläiseltä perfektionistilta kuin minä, epäonnistuminen saattoi pistää mielen matalaksi pitkiksikin ajoiksi. Jonka vuoksi nimitin itseni mielialatreenajaksi. Toisaalta treenikentille ei huonolla fiiliksellä kannata mennä. Mutta jos ei ikinä mene treenaamaan "epäonnistuneen" kerran jälkeen, eihän siitä huonosta tunteesta pääse poiskaan. Siksi treenikaverit olivat ihan ehdoton homma minulle, jolloin en päässyt rönsyilemään omalla käytökselläni niin pahasti. Meillä oli koirien kanssa aina hyvät treenit. Tosi nopealla aikavälillä päästiin hyvinkin paljon eteenpäin.

Otinkin asian omaan hyttysiini ja aloin oikeasti miettimään asiaa. Katsoin tilanteita koiran kautta. Laskin itse useammin kymmeneen ja jollakin tavalla annoin itselleni luvan epäonnistua. Löysätä hattua. Selitin itselleni mielessä treenitilanteissa tai lenkkipoluilla miksei tämä juttu toimi sillä hetkellä. Jos joku asia koirasta alkoi tuntumaan ahdistavalta, kuten vaikka agilitykentällä renkaan harjoitteleminen, lähdettiin paloittelemaan liikettä pienempiin osiin ja muutin asennetta. Ja hupsis, se alkoikin toimimaan! Huomasin, miten helposti oikeanlainen ajattelutapa lähti ruokkimaan tätä mallia. Mulla on myös onni ollut saada treenata ihmisten kanssa, jotka huomauttavat samantien jos homma alkaa rönsyilemään.

Tärkeänä oppimistapana myös pidin, että aloin ottamaan vastaan vinkkejä enemmän miten toimin ohjaajana. Hyväksyin, että välillä pitää epäonnistuakkin. Toki minusta olen aina ottanut neuvosta vaarin, mutta nyt olen lähtenyt sisäistämään niitä paremmin. Koko yhteinen taival koirien kanssa on yhtä oppimista - ja hyvä niin - eihän tässä muuten mitään mielenkiintoa olisi. Nyt vain näiden asioiden ymmärtäminen helpottaa oppimista ja yhteisten asioiden kokemista. Viimeisen puolen vuoden aikana on kyllä tullut koettua kunnon ahaa-elämyksiä koirien kanssa.

Eli uusin asentein kohti loppuvuotta! Tämä olkoon minulla aina esillä, jos ärsyttää.

Nämäkin kirjat otettu pölyyntymästä hyllystä uudelleen lukuun!