Epäviralliset rally-tokokisat ja uimista

Kun paikka lappalaiskoirien rally-tokon mestaruuskisoihin varmistui, oli hyvä aika alkaa katsomaan kisamaisia treenejä. Ennen näitä kisoja alla oli alle yhden käden sormilla laskettu määrä ratatreenejä. Kotona oltiin saatu hiottua hyvin yksittäiset liikkeet, enää piti saada sitä kuuluisaa kokemusta kisatilanteesta ja koottua kaikki yhteen.

Jokainen joka minut edes vähän tuntee, ja vaikka ei tuntisikaan tietää ainakin blogikirjoitusten perusteella, että minulla on taipumusta jännittämiseen ja ylianalysointiin. No se homma ei pettänyt tälläkään kertaa. Tosin hyvä asia oli se, että pieni jännitys alkoi vasta sitten, kun oltiin tutustumassa rataan. Joskus sitä saattoi ihan mitä tahansa jännittää päivää aiemmin. Paikkana oli Espoon Koirakeskus ja ALO-luokassa taisi olla lähemmäs 24 koirakkoa. Päätin kisapaikalla, että otan Rovalle yhden startin sijaan kaksi ja niimpä meidän vuorot oli 11 ja 18.

Lämppäsin Rovan ennen rataantutustumista ja otin vasta autosta kun ensimmäinen koirakko aloitti kisan. Ihan hyvä valinta, koska aikaa jäi silti ruhtinaallisesti tutustuttaa koira paikkaan. "Odotustila" oli suhteellisen pieni ja se häiritsi selkeästi Rovaa. Ennen ensimmäistä omaa vuoroa yritin lisätä koiran kierroksia ja siinä onnistuttiin. Ehkä oman jännittämisen vuoksi Rova hieman laski virettään ja ensimmäisen parin esteen jälkeen jättäytyi enemmän taakse. Siinä vaiheessa tajusin, tyypillisenä tokoilijana, että nyt on parempi avata suu ja kehumalla loppurata meni oikein näppärästi.

Rovalle meni kisojen aikana vain ruokapalkka, pallo oli liikaa. Toisella yrittämällä tuntui, että kehään astuessa koira oli hieman väsähtänyt, mutta nyt sain koottua itseni nopeammin ja koira lähti hyvin kehumalla mukaan. Siis askellus alkoi olemaan paikoin tosi näyttävää, kun se innokkaasti tuli vieressä. Paljon parempi fiilis jäi tästä kerrasta!

Ensimmäisellä yrittämällä aika 1.40.75 ja toisella 1.20.82. Molemmilta kokonaistulos 98/100p. Ensimmäisellä -2 pistettä lähti puuttellisesta yhteistyöstä - siis ennen kuin osasin avata suuni ja kehua. Toiselta yrittämältä lähti saman verran talutin kiristyi. Jännityksen piikkiin puhtaasti molemmat, ehkä kokemattomuudenkin.

Me kuitenkin sijoituttiin ensimmäisiksi koko sakista! Wau! Heti kun jännitys vähän laski, osasi nähdä urakan ihan eri tavalla, Rova teki hienot kaksi rataa. Tästä me nyt sitten jatketaan kohti lappalaiskoirien rally-tokon rotumestaruuksia, jotka on ensi kuussa. Nämä kisat olivat hyvät etkot siihen. :)

Lahku kävi uimassa sunnuntaina Hyvinkäällä Onnenkoirassa. Viime kesänä se syttyi uimiseen varsin hyvin ja kun Kanta-Hämeen lappalaiskoirat järjestivät rodun ystäville uintipäivä, lähdettiin ehdottomasti mukaan! Kivalla pienellä porukalla uitiin puolisen tuntia, Lahku pienen kehoituksen jälkeen hienosti meni veteen itsenäisesti. Huomasi, että loppupuolesta alkoi olemaan jo todella väsynyt, kun Lahku istuuntui viereeni ja pyysi rapsutuksia. Ihana pentu!

Lappalaiskoiravalkku: agility

Keskiviikkona kävin nopeasti Lahkun kanssa hallilla treenaamassa keppejä ja pientä radanpätää. Nyt kun meidän verkkokepit alkaa sujumaan eri lähetyskulmista, haluaisin melko nopealla aikataululla pyrkiä myös niistä eroon. Laitoin samantien keskeltä verkkoja hieman kauemmaksi kepeistä, lopussa se ei enää häirinnyt Lahkua. Ensi kerralla tarkoitus saada verkkoja vielä kauemmaksi, ellei otettua pois. Ja parhaimmassa tapauksessa jos tämä alkaa sujumaan, siirrytään täysmittaisiin keppeihin heti kuin mahdollista.

Tein myös kentällä valmiiksi olevista esteistä pienen treenipätkän. Loppupätkässä oli isommalla välillä yksi este, jossa testasin miten Lahku sinne fokusoisi. Ennen kuvaamisen aloittamista Lahku haki esteelle hyvin, mutta heti kun aloin videoimaan rataa, ei esteelle haettukaan niin hyvin. Täytyy myöntää, että ensimmäiselle (ja melkein toisellakin) yrityksellä kokeilin tarkoituksella hieman kauempaa esteelle työntämistä. Vaikka esteelle ei parilla ekalla yrittämisellä päästy, on tosi kiva huomata kuinka hurmioituneesti Lahku kuitenkin jatkoi rataa ja lopulta saatiin estekkin tehtyä. Vielä sen jälkeen yksi onnistunut pätkä ja palkkaus. Huippu pieni termiitti!

Perjantaina illasta kokoonnuttiin Hurtta Areenalle Ninan vetämiin treeneihin. Lajina agility, joten treeneihin lähti mukaan Lahku. Meille jäi niin hyvä fiilis viime Ninan vetämistä agilitytreeneistä joulukuulta, et ihan sormet syyhyten näihinkin lähettiin. Nyt pystyi vielä ylpeänä sanomaan, että niiltä ajoilta on kehitystä tapahtunut! Paikkana Hurtta Areena oli molemmille täysin uusi ja vähän kuten aavistelinkin, häiritsi se meidän treenejä jonkun verran.

Ensimmäisellä kerralla tehtiin valkoisilla nelijöillä merkatut radat. Huomasin heti, että Lahku oli hämmentynyt uudesta paikasta ja sen hajuista. Ja miksei olisi, eläähän se murkkuikää pahimmillaan. Se taas vaikutti itseeni niin, että olin huomattavasti hermostuneempi ja itseluottamus putosi samantien. Itselle asetetut tavoitteet ennen treenejä ei nyt jälkikäteen ajateltuna ollutkaan niin hyvä idea... Lahkun kanssa alussa palauteltiin mieleen keskittymistä, mikä hieman hakuili ensimmäisen kerran aikana. Saatiin tehtyä ihan ok radanpätkä loppujen lopuksi. Ohjauksessa niin paljon parannettavaa, persjättö aivan väärässä paikassa ja koira sinkoutuu väärään putkeen - tai siis ajan itseni täysin koiran reitille.

Toinen radanpätkä tehtiin toisella kerralla mustista neliöistä, nyt Lahkulla selkeästi enemmän keskittymiskykyä. Vielä ihan turhaan varmistelen paikoin ja hallin pohja oli niin raskas, että suoralla en meinannut (köhköh enkä pysynytkään) Lahkun perässä vain tuntui, että poljen paikallani. Varsin raskaat treenit siis. Lahku keskittyessään kiihdytteli oikein hienosti ja kuunteli, minä sitten ohjasin paikoin ihan miten sattuu.

Täytyy myöntää, että treenien jälkeen ajattelin meidän tehneen hommia kehnommin, mutta videoiden perusteella meni suhteellisen hyvin. Muista siis aina kuvata treenisi! Tällaisena aivan-liian-itsekriittisenä sitä alkaa hyvin helposti ajattelemaan, että treenit olivat mitä olivat - videointi auttaa realisoimaan sen heti.

Lahku 1v!

Paljon onnea mun kultakimpaleelle, pienelle pinkojalle, joka piristää meidän päiviä suunnattomasti.

Oot kaikessa murkkuikä-ärsytyksessä silti ihan mieletön lapinkoiran alku. Tykkäät vetää hihnassa ja räksyttää agilitykentällä sen minkä pystyt. Haluat kantaa aina kengät olohuoneeseen, välillä haukata jopa palan siitä.

Tykkäät rapsutuksista ja haluaisit pusutella paljon. Kaikki lähistöllä olevat haluaisit mennä morjestamaan ja kerjäämään huomiota. Tökit nenälläsi pohkeisiin jos tahdot jotain. Jos sinuun sattuu tai olet kipeä tulet aina silmiin katsoen luokseni ja asetut viereeni. Rupeat örisemään jos pyydän sinua siirtymään kauemmaksi.

 Mummo-Viivi tervehtimässä uutta tulokasta.

 Uusi maailma avautunut pienelle lapinkoiralle.

Tämä hetki taisi olla se, kun tiesin, että se olet sinä. Kun kutsuin pentuja luokse, tulit aina ensimmäisenä hirveällä innolla katsomaan minua. Sinut tahdon meidän yhteiselle matkalle.

Lapin kauniissa maisemissa elokuussa 2018.

Kootut selitykset agilitykentältä

Agility ei varsinaisesti pitänyt olla MINUN laji. Kotikonnuilla tarjonta agilityyn oli vähän mitä oli ja kun ensimmäinen koirasi oli harmaa norjanhirvikoira, voi arvata taipuko se siihen hirveän hyvin. Tokoa treenatessa tunsin olevani omimmillaan. Kunnes meille muutti Lahku ja hyvä ystävä tokaisi muutaman yhteisen pentutapaamisen jälkeen, että sun pitäis päästä tän kanssa agilityä kokeilemaan. Ja niinhän me ekan kerran raahauduttiin kentälle kesän 2018 loppupuolella ja se sai kipinän lajiin.

Laji on ihan huippu. Saat päästellä sen minkä pystyt, se ei ole yhtä "kankeaa" kuin vaikka tottelevaisuus. Tällä yritän vain kertoa, miten tälläiselle tokon kangistamalle se oli kuin uusi maailma. Treenikaverit saivat toistaa jatkuvasti, että hei saat kehua runsaasta, eläydy mukaan, mene täysiä jne.

Mulla on ihan tykki harrastuskaveri. Vaikka itse olen vaikka kuinka jäykkä ja laahustan ja hölkkäilen kyyryssä, Lahku se ei siitä paljoa välitä vaan päästelee. Meillä on ollut ihan huiput treenikaverit jotka on jaksanut kannustaa ja ohjata, on antanut hyviä avaimia kehittää itseäni ja Lahkua lajin parissa. Ollaan saatu niistä asioista hyvää pohja luotua. Kehittymisenhalu on suuri ja kun nöyrinä mennään eteenpäin, ei haittaa vaikka välillä epäonnistutaan.

Itselleni kaikkein vaikeinta on radan lukeminen ja radan muistaminen. Lahkun kanssa ollaan paljon tehty yksittäisiä ohjausharjoituksia, mutta on edelleen asioiden kokoaminen isommaksi kokonaisuudeksi on haastavaa. Se ei sinäänsä lannista, sillä tiedän kehittyväni itse jatkuvasti. Toisaalta mitä voit olettaa jos agilityharrastusta on takana reilu puoli vuotta? Kaiken pienen hienosäädön lisäksi Lahkun on murrosiän kourissa, jolloin ollaan saatu keskittymistä harjoittaa riittämiin. Niinkään lähellä olevat koirakot eivät ihmetystä aiheuta, vain enemmänkin kentällä olevat avustajat/palkkaajat. Nyt on saanut alkaa olemaan vähän napakampi Lahkun kanssa kun sillä alkaa olemaan pilke silmäkulmassa keskittymisen kanssa.


Siinä sitä kuuluisaa videota. Lahku on ensimmäisessä lähemmäs 10kk ja viimeisemmässä 12kk. Tykkään todella paljon sen asenteesta tehdä hommia, se on kentällä aina tosi täpäkkä.

Vielä kun itse kehityn:
- Ohjaa koiraa napakammin, tee itsekkin töitä, ota koira mukaan
- Selkä suoraksi
- Vauhtia
- Selkeät käskyt, ei liikaa sanallista ohjaamista

Nyt kun olen kirjoittanut nämä harjoitteet, oletan myös toteuttavani niitä... ;)