keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Luonnetesti 12.7.2019 Hamina, Lintukoto

Saimme paikan Lappalaiskoirat ry:n järjestämästä luonnetestiviikonlopusta Haminassa. Tuomarina olivat Tapio Knuutinen ja Paula Immonen.


Testin tulos oli aikalailla juuri sellainen, mitä Rovalta odotin. Luoksepäästävyydessä se oli oma itsensä, mentiin morjestamaan ihminen häntä heiluen, mutta se siitä sen jälkeen. Se puolusti minua ja itseään paljonkin, palautui kaikesta aina hyvin. Pimeässä huoneessa sillä hieman kesti aikaa ja osittain saatettuna se alkoi työstää ja etsimään minua.

Testin videoivat rotuyhdistyksen kuvaajat täysin, joten odotan innolla kun vain video saadaan käsiteltyä!

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kahden rally-tokokisan viikko

Keskiviikkona matkattiin töiden jälkeen rally-tokokisoihin Porvooseen korkkaamaan AVO-luokka. Tuomarina Tiia Hämäläinen, PORSK-hallilla. Rovan kanssa oltiin kertailtu muutama viikko ylemmän luokan liikkeitä ja mietin, että turhaan tässä jarruttelee, vaan suoraan kisoihin. Ekalta varasijalta kisoihin, ei huono!


Eikä ne kisat huonot olleetkaan! Otin Rovan viisi koiraa ennen sisälle odottamaan ja sain sen mielentilan tosi hyvin viriteltyä tappiin. Kehäänmenossa sain muistutella itselleni, että muista ottaa koira pois narusta, kuin myös laittaa se suorituksen jälkeen kiinni. No, ei ongelmia tämän kanssa. Mutta olipahan rata! Tykkäsin tosi paljon sen menevyydestä, varsinkin pujottelu juosten oli kiva haaste! Rova oli ihan muutamaa kohtaa lukuunottamatta radasta täysin töissä, -3p tuli kun vauhdinmuutos juoksemisesta normaaliksi hieman valui koiralla pitkäksi. Toinen -3p tuli kun uusin eteentulon.

Rova odottamassa lopputuloksia / Me sijotuttiin!

Lopputuloksena siis 96p ja 3.sija!! Kaikki sijoittuneet saivat saman verran pisteitä, joten järjestys ratkottiin ajan mukaan. Kolmoseksi sijoittuminen ei meitä haitannut, tultiin hakemaan juuri se mitä haluttiinkin, eli onnistunut rata! Siihen päälle vielä koiran hieno tekeminen, kyllä muuten leveällä hymyllä poistuttiin kisoista. Paras kettumies!


Viikonloppuna suunta oli Keski-Suomeen perheen luokse, jossa myös päästiin starttaamaan meidän toinen AVO-rata. Edessä oli rally-tokon Keski-Suomen piirimestaruuskilpailut. Keliksi oli luvattu sadetta, mutta meitä hellittiin puolipilvisellä kelillä. Kenttä oli nurmipohjainen, joka on ainakin meille ollut oma haasteensa.

Rova oli hieman levoton ennen omaa vuoroa, mutta kehänauhojen sisäpuolella ei ollut mitään ongelmia! Meille harmittava -10p tuli kun 9 kyltiltä suoritettiin väärin, koska Rovalla hieman käännös kesti. Haukkumista hieman ja yksi vino eteentulo, mutta olipahan hieno rata! Tuloksena siis 85p!


Molempien kisojen startit.

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Ketjuttamista ja onnellinen kettupoika


Heinäkuu aloitettiin sujuvasti toko-treeneillä, nyt vuorossa oli ketjuttaminen. Otettiin ekana paikallamakaaminen 1min, ei mitään ongelma. Sen jälkeen piti valita kolme (mielellään vahvalla pohjalla olevaa) liikettä, mitä käytettäisiin tässä. Valitsin seuraamisesta maahanmeno-luoksetulo-seuraaminen. Nämä tehtiin kahdesti, ensin tehtiin palkaten jokaisen liikkeen jälkeen ja halutessaan siirtymissä.

Siirtymiset meni tosi nätisti! Meillä on tässä-käsky, jossa Rovan pitää kulkea vierellä, mutta kontakti ei ole pakollinen. Rova tarjoaa nykyisin kontaktia tosi mielellään myös siirtymiin. Liikkeestä maahanmenossa palkkasin heittämällä herkun taakse heti kun Rova iskeytyi maahan. Siirtymisen puolessa välissä palkka. Luoksetulo oli tosi ripeä, hieman perusasento liian eteen. Siitä palkka. Siirtymässä palkka. Seuraaminen palkattiin ihan peruasentoon.

Tämän jälkeen pois kehästä ja uudelleen kehään tuleminen. Nyt ei palkkauksia vaan kokeenomaisesti kaikki. Siirtymissä Rova oli kivasti mukana koko ajan. Jatkossa kun osoitetaan aloituspaikka, voisin ottaa sen hieman isommalla kaarroksella, jolloin koiran on helpompi tulla suoraan perusasentoon. Seuraamisesta maahanmeno meni tosi hienosti ja Rovan perusasentoon nouseminen oli ripeä. Siirtymä hyvä. Luoksetulossa oli ehkä ihan hitusen pudonnut vauhti, mutta laukalla silti tultiin! Tässäkin kehut liikkeen jälkeen lisäsivät hyvin kierroksia (käytin "wau" ja "hieno", taputin muutaman kerran käsiä yhteen) ja piti koiran työmoodissa. Rova oli mieletön seuraamisessa, kontakti ei pudonnut yhtään vaikka otettiin eri nopeuksilla, kaikki käännökset, useampi perusasento. Ihan mieletön! Kehuin liikkeen jälkeen hieman liian innostaen (ja taputtaen), jolloin Rova haukahti kahdesti. Vielä siirtymä ulos kehästä jossa piti tehdä joku yksi helppo liike josta vapautus ja lopullinen palkka. Tein perusasennosta maahanmenon, johon Rova iskeytyy nopeasti. Pallopalkka ja ihan hirmuiset intopotkujuoksut päälle!

Kuvituskuva keväältä, tänään meno ei ollut yhtä vakavaa!

Todella onnistuneet treenit, nyt enemmän työn alle vain juuri tuota ketjuttamista, niin alkaa olemaan koevalmista Itselle muistaminen ryhdin kanssa, ainakin korjaa sitä kun olet valmis liikettä suorittamaan. Tai josko sitä rupeaisi jatkossa ihan kunnolla pitämään ryhtinsä!
 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!