Pentukoululainen ja päihtynyt pieni kettu

Rova kävi terveystarkastuksissa Kankaanpäässä Kari Ventelällä. Käynnillä tutkittiin lonkat, kyynärät ja selkä. Meinasi omistajalta jäädä edellisen yön unet hyvin vähäiselle kun jännitys valtasi mielen. Jännitystä lisäsi erityisesti se, että Rova kehittyi pentuaikana hyvin lyhyessä ajassa paljon, jolloin takajaloista tuli hieman kääntyneet. Käytiin fysioterapiassa ja koirahieronnoissa. Takajalat ovat kyllä inauksen suoristuneet/menneet parempaan asentoon, mutta kauniskoipista tuon jaloista ei tule saamaan.

Rova ja Lempi viime viikonloppuna.

Onneksi Kennelliitolta tuli lausunnoiksi A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät!! Selkälausuntoa odotetaan vielä. Uskomattoman hieno uutinen! Voidaan jatkaa hyvissä mielin mennä täysii ja kovaa. Muita terveystarkastuksia katsotaan sitten paremmalla ajalla myöhemmin kun aika on sopiva.

Lahkun kanssa osallistuttiin eilen viimeisen kerran pentukurssille. Kotona ollaan saatu hyvin katsekontaktia harjoiteltua ja opeteltu istumaan ja menemään maahan. Pentukoulussa ollaan päästy häiriössä kehittämään osaamista, nyt mennään jo oikein mallikkaasti sivulla ohituksia ja opeteltu jätä-käskyä. Hyvin sujuu jo katso ja mennään käskytkin. Lahku on todella innokas yhteisissä tekemisissä ja helposti oppiva. Se sietää yllättävän paljon häiriötä jo.

Kotona ollaan tehty luoksetulosta se paras juttu eri ympäristöissä ja häiriöissä. Vielä ajoin Lahkua innostuttaa haukkumaan juoksevat ohikulkijat, linnut jotka lähtevät läheltä lentoon ja joskus vastaantulevat koirat jotka ovat yli-innokkaasti kohtaamassa meitä.

Hauskana piirteenä Rovaan verrattuna on se, kuinka ihmisrakas Lahku on. Rova ei ole koskaan ollut mikään sylikoira, eikä tarvitsekkaan, mutta sen ei ole koskaan ollut tarve ihan ihmisessä kiinni. Lahku on taas tunkemassa aina syliin rapsuteltavaksi. Se käpertyy syliin pienelle kiepille ja nuolee hieman kämmentä ennen kuin nukahtaa.

Rovan kanssa ollaan treenailtu pienissä pätkissä. Ruutu on hieman ottanut takapakkia, koska Rova on kehitellyt ongelman siitä mihin hänen pitää pysähtyä. Taas kartion kiertäminen sujuu oikein hyvin. Tavoitteena on saada paikallamakaamisesta takuuvarma seuraavaksi.

Täysii tai ei ollenkaan

Lahku. Pieni suuri lapinkoiranalku.

Mikä sai hankkimaan toisen lapinkoiran? Sitä punnittiin montakin kertaa, eri näkökulmista. Joku haukkoisi henkeään moisesta ideasta. Kaksi teini-ikäistä koiraa samaan aikaan huushollissa. Vaikka Rovalla onkin omat kepposensa näin murkkuikäisenä, en pitänyt ajatusta kuitenkaan huonona.

Meidän yhteinen kokonainen viikko on mennyt tutustuen toisiimme, ympäristöön, elämään täällä pääkaupunkiseudulla. Ollaan käyty heittämässä kävelylenkkiä ihan lähempänä keskustaakin, ei ratikat eikä hälinä ympärillä paljon pientä pentua häirinnyt. Rovalla meni muutama päivä ymmärtääkseen, että tämä pentu on jäädäkseen. Hyvin luontaisesti se kuitenkin alkoi leikkimään pennun tasolla ja niillä klikkasi suhteellisen nopeasti.

Lahku oppi jo toisena päivänä nimensä ja sillä oli vahvana luoksetuleminen. Se on todella läheisyyden kaipuinen, tykkää olla vieressä ja napittaa silmiin jatkuvasti. Siinä on todella paljon sellaisia piirteitä, mistä pidän. Tosin pentu on päättänyt alkaa jo floristiksi ja puusepäksi, että se on sellainen asia mitä en pennulta tosiaan toivo. ;)

Poronpaimennusleiri Pellossa

Edelleenkin ihan onneni kukkuloilla tuosta viikonlopusta. Jokainen kilometri oli todellakin sen arvoista. Lappi oli ihan uskomaton, sellainen paikka missä mieli lepää ja kokee sen hiljaiseksi vetävän luonnon. Näin ensimmäistä kertaa ikinä upeita revontulia keskellä yötä ja pääsin seuraamaan vierestä poromiesten kunnioitettavaa työtä. Yöt prosessoitiin päivällä opittuja asioita (minä kuin Rovakin), nähtiin kaikki Rovan sisarukset sitten luovutusiän ja tietysti päästiin harjoittamaan paimennustaitoja.

Rova suoriutui paimennusleiristä hienoin arvosanoin. Omistajan leuka meinasi nimettäin pudota toisena päivänä jo pois paikoiltaan, kun katsoi pennun menoa. Sen kehityskäyrä oli lähes pystysuora ja selkein kaikista sisaruksista. Sen meno oli suhteellisen pidättyväistä ja mietteliästä ensimmäisellä yrittämällä, mutta päivän toisella yrittämällä nähtiin jo ihan uudenlainen koira: itsevarma, hyvin porolaumaa ohjaava ja painoittava ja eri äänensävyjä haukunnallaan ilmoittava pentu. Se oli selkeästi miettinyt tauolla, niin kuin omistajakin, että mitä oli tapahtunut. Täytyy myöntää, että itsekkin tiedän olevani varsin kova jännitäjä, sai ennen aitaukseen menoa muutaman kerran hengitystä tasata ja työskennellessäkin leirin pitäjä antoi hengitysharjoituksia. Siitä selvittiin ja ensi kerralla ei jännittänyt kumpaakaan niin paljoa!

Käytiin kerran leirin aikana myös lampailla Rovan äidin ja siskon kanssa kuljettamassa metsätietä pitkin. Sen ajan näki selvästi, että Rova prosessoi hirmuisesti tapahtuvaa. Se selkeästi vapautti koiraa sitten poroille mentäessä.

Parin päivän aikana pääsi tutustumaan Rovan sisaruksiin ja oli hauska huomata samoja piirteitä: aktiivisia, hieman omapäisiä (toiset enemmän kuin toiset toki) ja jotka olivat toimivia työkavereita poroaitauksessa. Suurimpana erona pennuista selkeästi silti oli se, että Rova tulee henkiseltä iältään muihin verrattuna paljon takana. Ovathan pennut vasta 11 kuukautta eikä ihmekkään, että ovat pentumaisia. Rova oli silti vielä pikkupentumaisempi kuin sisaruksensa.

Meillä oli niin hauskaa ja ehdottomasti auton nokka käännetään kohti Lappia ensi talvenakin!

Niin samanlaiset, mutta niin erilaiset. Veljekset Rova, Supe ja Poju.

Opettele heittäytymään mukaan tähän hommaan

Moi pitkästä aikaa. Täällä onkin ollut tarpeettoman hiljaista.

Me käytiin Rovan kanssa viettämässä yksi viikonloppu helmikuusta Keski-Suomessa ja Mamin leikkikoulussa Jyväskylässä. Paikkana oli Haukkuvaara joka oli meille ihan vieras ympäristö. Omiin bravuureihin ei ole koskaan kuulunut leikin opettaminen, ainakaan hirveästi vahvistaen. Aiempi koira kun on ollut hirvikoira, jota ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut lelut. Rovan kanssa oon sitten saanut opetella ihan alusta asti leikkimisen salat ja täytyy myöntää, ihan keskinkertoisesti oonkin siinä onnistunut. Ja mikä parasta, leikkiä ja leikkimistä pystyy aina kehittämään itsessään.

Käytiin kaksi 20 minuutin harjoituskertaa Mamin valmennuksessa ja saatiin kotiinviemiseksi niin paljon vinkkejä ja kädestä pitäen opastusta siitä, miten lähdetään kehittämään meidän leikkiä. Eka veto meni oikeastaan ihan ajatusmallia leikkimisestä muuttaen ja opetellen heittäytymään, väli sitten prosessoitiin Rovan kanssa ihan kunnolla, toka veto meni oikein hienosti. Siis meidän parasta leikittämistä koskaan. Mä tajusin idean ja Rova tykkäsi paljon. Rovahan on siis myös ihan hulluna palloihin, joten päästiin valvovan silmän alle kehittämään sitäkin. Oli kyllä ihan huippu valmennus!

Maanantaina käytiin kokeilemassa Annan ja Lyytin kanssa Agimesta Espoosta. Vapaaharjoitteluvuorolla oli meidän lisäksi muutama koirakko, joten vielä jäi ihan hyvin tilaa treenailla. Tunnin vuorolla saatiin hyvin tehtyä liikkeitä, mutta lyhyissä pätkissä, sillä koirat väsyivät kyllä nopeasti lämpöisessä tilassa. Me treenattiin nyt merkin kiertoa, kontaktin pitämistä, kapulan pitoa ja seuraamista.

Ekana kontaktin luomista, mikä on tietysti ollutkin meidän homma numero yksi treenaamisessa murkkuiän saavuttamisen jälkeen. Hyvin saatiin se pelaamaan vaikka selkeästi lapsoselle se oli vaikeaa. Jatkossa muistiin, että herkku aina vain taskusta. Luulin tämänkin olevan aika selviö, mutta niin sitä vain ollaan joustettu omistakin kriteereistä.

Merkin kierrosta Rova on kehitellyt viimeisen kuukauden aikana pienen ongelman itselleen. Luulen, että kun ajoittain meidän ruutukin on epävarma ja aiemmin se on ottanut targetikseen ruudun tötsät, se on alkanut tekeen sitä kierrossa. Menee siis kyllä hyvällä meiningillä merkille, mutta jää sinne. Se siis on jäänyt odottamaan uutta käskyä. Anna ehdotti, että kokeillaan lelupalkkaa ja annetaan koiran itse miettiä mitä sen kuuluu tehdä, kun menee merkille. Ekalla vedolla taidettiin hieman härnätä koiraa lelulla ja se tuli vauhdilla takaisin. Toisella vedolla sai itse miettiä ja heti kun otti vähänkin askelta meihin vapautettiin. Tehtiin muutama ihan hyvä toisto! Jee! Jatkossa lelupalkalla samaa, ehkä me päästään takaisin siihen pisteeseen missä oltiinkin.

Kapulan pidossa ollaan päästy NIIN PALJON eteenpäin. Ollaan saatu lisättyä huimasti kestoa, varmennettua otetta. Kotona jopa voin jo koputella kapulaa ilman, että Rova reagoi siihen. Nyt huomattiin vain, että häiriö oli paikoin liian korkea sen hetkiseen tilanteeseen ja Rova ajoittain turhautui kun ei saanutkaan mählätä kapulaa suussa. Kun niin tapahtui, Rovalle toimi hyvin kapulan ottaminen tiukasti pois ja kokeilu uudestaan paremmalla menestyksellä. Lisää treeniä nostaen häiriötä hiljalleen.

Lopuksi seuraamista, missä Rovalla paikka välillä hakuilee innokkuuden vuoksi. Suorilla pätkillä piti muutaman kerran korjata paikka. Mut sitten kun paikka on oikea niin meno näyttää niin hienon lennokkaalta kun koiralla on niin paljon intoa ja menohaluja. Lopuksi vielä vähän väsähtänyt täyskäännös, alko olemaan koirallakin puhti pois kun halli oli niin lämmin.

Hyvät treenit! (Ps. Päivitin kehitys kuvin-sivulle uuden posekuvan meidän juniorista!)

Talvipakkasilla kun olet saanut leikkiä parhaiden kavereiden kanssa jo toista tuntia ulkona ja kaverit on mählännyt sun naamakarvat, voi toinen korva helposti jäätyvä hetkeksi taittoon.