maanantai 11. joulukuuta 2017

Ajatuksia pennusta puolelta vuodelta

Meidän blogikirjoitukset painottuu (valitettavasti) yleensä aina treeneihin ja sen sisältöön. Se on minun tukenani jatkuvassa kehittymisessä koiran omistajana ja kouluttaja. Tämä blogi on tehty tietysti kaikille Rovan asioista kiinnostuneille, mutta enemmäkseen ihan pelkästään minulle, että pääsen kirjoittamaan ajatukseni, ideani ihan arkisistakin asioista ja sitäkautta näkemään edistyksen ja muistelemaan lämmöllä menneitä.

Olisi kiva tietää lukioilta, mikäli sellaisia täällä on, kaipaatteko jotain muutakin kuin pelkkää treenihömpötystä? :)



Minkälaista tämä meidän arki sitten on? Olen toistanut sitä niin monesti, mutta sanompa vielä kerran. Helppo koira. Hiljainenkin, jossain mielessä. Se on arjessa niin kovin huomaamaton. Se kiintyi todella nopeasti minuun. Pikkupennusta lähtien se ei ole ollut ikinä kovin halukas lähtemään kauas minusta. Jos lähti, kuten leikkiessään, se saattoi välillä palata lähemmäs minua ihan kuin vain tarkastaakseen missä olen. Tässäkin tilanteessa puhutaan alle 15 metristä ja aina niin, että näin koiran. Se on aina valveutunut siitä missä menen. Sillä ei ole tarvetta lähteä huuhailemaan muualle.

Eikä sillä kyllä riistaviettiä ole juurikaan. Koiran vapaana ollessaan jos parin metrin päästä lähtee rusakko, se joko ottaa muutaman metrin juoksuspurtin ja pysähtyy tai jos lähtee, se on hyvin kevyellä käskyllä käännytettävissä pois ja elämä jatkuu sen jälkeen normaalina. Se on jättänyt kohteen joka kerta. Tämäkin on yksi syy siihen, miksi se on niin varma koira vapaanakin ollessaan. Me tehdään suurin osa lenkeistä vapaana ja ei haittaa, mikäli vastaan tulee ihminen, pyöräiliä, huutava lapsi... Se pärjää aina. Se ei sinkoa toisen koiran luokse jos se näkee sen tulevan kulman takaa tai kauempaa. Vaikka samassa porukassa olevat muut koirat lähtisivät, sen saisi hyvin käskyllä takasin heti. Saattaa ilmoittaa haukahduksella tai toisella. Käskyn alla ohituksiinkaan ei tarvitse erikseen ottaa kiinni.

Harrastuskentillä se on, kuten muuan treenikaveri tokaisi, koiranero. Se yllättää minut joka kerta älykkyydellään. Hirveän hyvä lukemaan minua, paremmin kuin minä sitä. Se on niin kova poika tarjoamaan asioita, että monesti sitä vain miettii pienessä mielessään miten se koira älysi sen jutun, vaikka joskus minun avut ovat vajaavaisia. Se on opettanut minun harrastuskentillä niin paljon, etten uskokkaan.


Mitä tulee yhdistelmään lappalaiskoira ja ääniherkkyys. Ei tässä päde täysin. Rova tykkää haukkua jos se leikkii, mutta kotona ei hauku. Joskus ohitettavaa koiraa saattaa muutaman kerran ilmoittaa, yleensä melko matalalla haukahduksella. Leikkiessään minun kanssa lähes hiljaa. Jos pitää odottaa omaa vuoroa ja olen itse muualla, saattaa minua ajoittain komentaa (todennäköisesti tekee sen kiljuen myös). Ainut, pikemminkin huvittava puoli Rovassa on se, että kun se näkee minut pitkästä aikaa tai on ollut eristyksissä tai jotain hauskaa tapahtuu, se saattaa önistä ja murista oudosti. Se ei hauku, koska se on kiellettyä, mutta tuo kun on sallitumpaa, se pitää pitkät purinat. Tämä pitää saada videolle seuraavalla kerralla!

Rovahan muutti meidän kanssa ensin muutaman kuukauden Jyväskylässä asumisen jälkeen pääkaupunkiseudulle. Sille ei ollut alkujaankaan ongelma hypätä ratikkaan tai bussiin, se kävi mielellään makuulle ja rankemman reissun jälkeen nukahtaakkin. Äkilliset äänet tai nopeat tilanteet eivät horjuta Rovaa vaikka välillä se hieman voi säpsähtääkkin. '

Pikkupentuna Rova oli hieman etäinen. Epäileväinen. Etäinen siinä mielessä, että vaikka se tykkäsi olla lähellä, se ei halunnut olla iholla. Minua itseäni ei haittaa ollenkaan se, että oma koira ei ole sylikoira. Rova on kyllä tosi tarkkaavainen siitä missä menen ja mitä teen. Pentuajan koulutuksen ansiosta siitä saatiin helposti luokse tuleva, kosketusta kestävä koirakansalainen. Rova edelleenkin ajoittain paineistuu hieman koskettamisesta kun kierrokset ovat korkealla (kuten treenitilanteissa), mutta arjessa itsessään läheisyys ja kontaktin ottaminen ei ole ongelma. Vaikka sylikoiraa siitä ei koskaan onneksi tulekkaan! Vieraiden ihmisten koskettamisesta se on myös oppinut nauttimaan kun ikää on tullut, mutta mielellään menee sen jälkeen omiin oloihinsa.


Paljon jäi sanomatta tästä maailman rakkaimmasta ystävästä, mutta ensi kerralla voisi vaikka turista tästä järisyttävästä murkkuiästä ja miten se meidän arjessa alkaa näkymään!

Ei kommentteja:

 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!