Hallakedon Paimenmatara

Virallinen nimiHallakedon Paimenmatara KutsumanimiLahku
Rotu, sukupuoliSuomenlapinkoirauros Rek.numeroFI19479/18
Syntymäaika21.2.2018 Väri, säkäkorkeusRiistanvärinen vaalein merkein
OmistajaViivi SaarikkoKasvattajaAnna Runtti, Oulu jalostusoikeus

koiranetissälappalaiskoiragalleriassaoma kuvagalleriakehitys kuvin

Muutama miete Lahkusta:
Lahku on osottautunut varsinaiseksi sylikoiraksi, se haluaisi jatkuvasti olla mahdollisimman lähellä ihmisiään ja saada rapsutuksia. Lahku on myös kehittänyt tavan itselleen huomion hakemiseen: se tökkii pohkeeseen ja pitäisi rapsuttaa korvan takaa tai leikkiä leluilla.

Lahkulle parasta on päästä agilitykentälle, ensi alkuun pitääkin ihan hirveästi ilohuutaa asiasta ja rynnätä hallin ovelle. Agilitykentällä se on nopeasti kierroksia lisäävä, haukkutaipuvainen ja sähäkkä tapaus. Sillä on palava halu päästä suorittamaan esteitä. Perso ruualle ja hyvin palkkautuva leluista.

Innokas oppimaan uutta. Tokokentällä kuuliainen, mutta vielä vähän helposti tuppaa turhautumaan, jos asioita ei tapahdu sillä sekunnilla. Kovasti tykkää nenätyöskentelystä, mikä näkyy arjessa hajuille reagoimiselle ulkona - tahtoisi lähteä katsomaan mitä hajujen päästä löytyy. On kuitenkin varma pitää lenkeillä vapaana vaikka saalisviettiä hieman onkin.

Lahku ei ole reagoinut koviin ääniin, ukkoseen tai ilotulituksiin millään tavalla. Liukkailla alustoilla (kuten hissi ja rappukäytävät) Lahku on hieman epävarma. Kuitenkin ritilärappuset tai jäinen tie/jää eivät vaikuta mitenkään. Muita koiria kohtaan se on ystävällinen, jokseenkin vieraita samanikäisiä poikakoiria kohtaan se välillä haluaisi hieman isotella. Ei ryhdy tappelemaan ja komentaessa yhdessäolo onnistuu todella hyvin.

Murrosikä 1v asti on mennyt suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa. Lahku on aina ollut kuuliainen, testailee välillä rajojaan, mutta muuten ollut "normaali teini-ikäinen pentu".

LonkatA/A Kyynäreet: 0/0
SelkäLTV1

Prcd-prakantaja Pompentautiterve
DM-statusterve
MuutaKannukset Kivekset normaalit


© Emilia Laakkonen


Joulukuussa 2018 Koiramekassa agilitytreeneissä.


Lahku kesällä 2018 n. 6kk.


Kivimarjan Syyshurmos Staalon Unelmavävy
Lumiturpa Oula
Staalon Cheralfiina
Puhtituulen Viiviviettelys Fidelis Sanansaattaja
Heldalan Malla
Hallakedon Lumimarja FI MVA SE MVA LT MVA
Fihtolas Ekoteko
Fihtolas Garviainen
Fihtolas Åfelia
Kultalangan Wenus Dagolas Bullero
Anana's Elämänlanka


Lahku kasvattajalla 7 viikkoisena
 
Ulkoasun muokkauksineen tehnyt Viivi 2012
Alkuperäinen versio BloggerThemes, kiitos!